Dead To Rights
PlayStation
Sivu 1 / 1
Viestit
Sivu 1 / 1
Rekisteröitynyt:
06.01.2002
Kirjoitettu: sunnuntai, 11. tammikuuta 2004 klo 16.16
Windows XP Home Edition, AMD Athlon(tm) 64 Processor 3700+, 1024MB RAM, GeForce 7900 GTX, Seagate Barracuda 7200.8 200GB, Antec True Power II 380W, Asus A8R32-MVP Deluxe, Gamecube, Playstation 2, Gameboy, Xbox, Xbox 360
Rekisteröitynyt:
26.01.2003
Kirjoitettu: sunnuntai, 11. tammikuuta 2004 klo 16.45
Dead to Rights (PS2) 26/10/03
http://www.deadtorights.com
Namco / Namco Hometek San Jose Studio
Genre: Räiskintä
Laitteistovaatimus: PS2, PS2-muistikortti (8 MB) tallennukseen Suositusikäraja (VET): 15
Testattu: PS2
Jokainen banaanihan haluaisi kuulemma olla Chiquita, mutta ilmeisesti myös joka toinen peli haluaisi olla Max Payne. Tai ainakin kyseisen mestariteoksen jälkeen peleissä on alkanut olla yhä enenevässä määrin vaikuitteita Maksim Tuskasta. Dead to Rights on jotain pastissin ja rip-offin väliltä, mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta kun tällä kertaa se vaan on.
Eipä ole tullut pitkään aikaan tosiaan pelailtua mitään peliä, joka olisi yhtä läpinäkyvästi kopioitu toisesta pelistä kuin Dead to Rights on Max Paynestä. Toki Dead to Rights on ilmiselvästi oma pelinsä, ja vielä siinä määrin ettei kannata lähteä oikeuteen asiaa selvittämään, mutta noin yleisen fiiliksen pohjalta, kyse on selvästä kopionnista.
Dead to Rights on köyhän miehen Max Payne, sillä erotuksella, että köyhän miehen kannattaa ostaa Max Payne, koska sen halpisversio on luultavasti halvempi kuin Dead to Rights...
Max Payne, otaksun.
No eipäs olekaan, vaan Jack Slate. Yhtäläisyyksiä tosin löytyy aina vihollisten juonesta aina vihollisten dialogiin asti. Valitettavasti pelissä on heitetty kaikki Paynen hienoudet hukkaan.
Tarina kuitenkin menee jotenkin tähän malliin. Jack Slate on Grant Cityn poliisi. Yllättäen hän joutuu keskellä outoa, korruptoitunutta juttua, jota hänen isänsä tutkii. Pahikset tappavat isän, ja kostoa ja oikeutta janoten Slate lähtee selvittämään asiaa. Matkalla Slate lavastetaan syylliseksi murhaan, minkä takia hän joutuu sekä pahiksien että poliisien takaa-ajamaksi. Geez, kuinka omaperäistä.
Maailma on kuvattu kolmannen persoonan näkökulmasta, mistä Slate räiskii pahikset ja silloin tällöin suorittaa muutaman puzzlen, joissa ei ole mitään haastetta. Kun pahikset puskevat horsmaa, on Slaten tehtävä päätöksessään, mikä ei varmaan ole yllättävää.
Slaten aseita ovat pistoolit, haulikot, nyrkit ja satunnaisesti löytyvät räjähteet. Tähtääminen sujuu joko automaattisesti tai manuaalisesti. Automaattinen tähtäys tekee homman liian helpoksi, sillä käytännössä silloin tarvitsee vain painaa tulitusnappulaa ja nostaa/painaa uudelleen tähtäystä seuraavaan viholliseen. Lippaatkin vaihtuvat automaattisesti ja panosten loppuessa uusi ase tulee automaattisesti käyttöön.
Kas näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin.
Jostain syystä lähes kaikki pelin naiset ovat puolipukeissa ja tavataan pornobaareissa tai hieromalaitoksissa. Aika yksioikoista muka myynninedistämistä, tai koodarinörttien puutostiloja.
Slatella on käytössä myös dive-toiminto, jolloin aika hidastuu ja äijä hyppää aseet räiskien kohti vihollista. Kuka olisi arvannut? Todella omaperäisenä aseena Slatella sen sijaan on Shadow-koira, jota voi toisinaan käskeä hyökkäämään. Koira sitten raatelee pahiksen kuoliaaksi ja tuo kiltisti tämän aseen ja panokset omistajalle. Hyvä poika!
Toisinaan pääsee myös tekemään jotain erikoisempaa, kuten nostamaan painoja vankilan kuntosalilla, räiskimään helikopterista pahiksia tai ohjaamaan tanssivaa tyttöä pornobaarissa (luo mukamas harhautuksen Slatelle, oikeasti kohtaus on pelissä mukana vain sixi että saadaan ruutuun sexiä kahden minuutin ajaksi näyttämällä lähikuvia piukoissa pukineissa tanssahtelevasta tytöstä). Kiinnostavana yksityiskohtana, silloin kun kuvioon mukaan tulee toinenkin juonen kannalta merkittävä nainen, sekin on puolipukeissa... aika yksioikoista käsikirjoittamista, sanoisin.
Niinpä niin. Joopa joo.
Pulttiboisin Markokin tajuaisi sen, että peli koettaa rahastaa Paynen luomalla genrellä, tai vanhan genren uudenlaisella toteutuksella. Mikä ei sinänsä ole paha asia, sillä usein plagioivat pelit voivat jopa olla parempia kuin esikuvansa. Mutta ei tällä kertaa, ei todellakaan.
Jo mainittu helppous on yksi ongelma. Kenttä toisensa perään tulee ja menee, mutta tajuttoman vihollismäärän lahtaaminen ylihelpolla (osittain myös kankealla) kontrollisysteemillä ei ole palkitsevaa. Kun Max Paynessä toisinaan melkein välttämättä tarvitsi bullet-timea selvitäkseen, ei Dead to Rightsin divesta ole mitään hyötyä. Pikemminkin se vain sotkee muuten helpon pelaamisen.
The way of the exploding head.
Grafiikka ei ole mitenkään huimaavaa. Peli koettaa olla brutaali näyttämällä muutamia brutaaleja splatter-efektejä, mutta eihän tuo veri edes näytä vereltä... No, yritys hyvä kymmenen.
Ensivaikutelma pelistä on uskomaton. Tajuttoman vetävässä actionia pursuvassa introssa on menoa ja meininkiä kuin parhaassa Hollywood-räiskintärainassa konsanaan. Visuaalinen toteutuskin on laadukasta. Ihmettelin intron aikana, että miksei Dead to Rightsista puhuta enempää, jos peli on näin vetävä.
No, intro on intro ja peli on peli. Pian pelin aloittamisen jälkeen yllätyin siitä, että ääninäyttely ei oikein iske. Pian sen jälkeen huomasin, että peli itsessäänkään ei iske eikä kolahda, joten se siitä. Vastaus Dead to Rightsin pimennossa olemiseen selvisi muutamassa minuutissa: pelissä ei ole mitään, mikä tekisi siitä hitin.
Vaikka perusasiat ovat kunnossa, plagioidun tarinankin sietää sinänsä, niin toteutus jättää toivomisen varaa. Grafiikka on siedettävää, mutta ei-hyvää - en nyt sanoisi kuitenkaan suoranaisesti huonoksi, lukuunottamatta kökköä animaatiota. Siis ei-hyvää grafiikkaa, jonka sietäisi, jos muuten peli olisi jautaa.
Nyt haukutaan peli lyttyyn.
Pelin ainoa todella omaperäinen idea on tässä: Slaten koira Shadow. Hauvaa voi käyttää aseena pahiksia vastaan, eräissä paikoissa avaamaan kulkuväyliä, ja osaapas elukka haistella purettavat pommitkin.
Vaan kun ne äänetkin ovat aneemisia, pelattavuus naurettavan helppoa lisättynä muutamilla kömpelyyksillä, kenttä toisensa jälkeen sitä samaa toistoa... Joo, ei hyvä. Tallennuskin heittää aina kentän alkuun, eikä siihen missä tallensi. Tämä tosin on yleinen käytäntö konsolipeleissä, mutta ärsyttää kuitenkin. Peliä tosin pystyy jatkamaan kentässä missä kuoli rajattomasti continuella, joten haastavuutta ei tosiaan kauheasti ole.
Kyllä Dead to Rightsiakin hetken pelaa, mutta mikäli tarjolla on muitakin pelejä, ei sitä varmaan tule liiemmin pelailtua. Oikeastaan, on ehkä hieman epäoikeudenmukaista verottaa pisteitä siitä, että peli rippaa Paynen vaikutteita. Mutta niin minä nyt kuitenkin teen. Jos idea olisi toteutettu hyvin, siitä voisi tulla plussaakin. Mutta jos ripataan ja plagioidaan loistavasta pelistä parhaat ideat, ja silti sössitään homma täysin vetämättömäksi tuubaksi, on rangaistuskin kohdallaan.
Ilotulitusta.
Eipä siinä tulituksessa nyt liiemmin iloa ole, kun toteutus jättää toivomisen varaa. Helikopterista räiskiminen oli ihan hauskaa, mutta muuten pelin toiminta on puuduttavaa ja itseään toistavaa. Ja automaattitähtäyksen takia liian helppoa.
Ja nyt onkin aina yhtä gurumaisen loppukommentin paikka.
Dead to Rights yrittää olla hyvä peli, tai ainakin varjo sellaisesta, mutta epäonnistuu. Ainoa omaperäinen idea on Slaten koira, mikä sekin herättää kysymyksiä... Miksi sitä ei näe missään, paitsi kun käskee hyökkäämään? Miksei se oma-aloitteisesti tajua, että 15 pahista aseen kanssa saattaa olla huonompi homma, jolle tarttis tehdä jotakin...?
Joo. No, en minäkään tajua, että minkä takia tämä peli on tehty, kun ei sitä kukaan vähääkään arvosteluja lukeva kuitenkaan osta. Suosittelen olemaan ostamatta tätä peliä, mutta jos ostatte, niin varautukaa siihen, että saatte aneemisen kopion loistavasta ideasta.
Eipä silti, voi tästä joku pitää paljonkin, jos ei ole parempaa nähnyt. Minä olen, ja niin ovat useimmat muutkin.
Sauli Nurmi
Hyviä ideoita...
...jotka ovat Max Paynesta. Pelin omat ideat ja toteutus eivät ansaitse tulla mainituksi.
Äänet: 75
Grafiikka: 69
Pelattavuus: 79
KOKONAISUUTENA: 65
Siinä sinulle joltakin sivulta otettu arvostelu!
http://www.deadtorights.com
Namco / Namco Hometek San Jose Studio
Genre: Räiskintä
Laitteistovaatimus: PS2, PS2-muistikortti (8 MB) tallennukseen Suositusikäraja (VET): 15
Testattu: PS2
Jokainen banaanihan haluaisi kuulemma olla Chiquita, mutta ilmeisesti myös joka toinen peli haluaisi olla Max Payne. Tai ainakin kyseisen mestariteoksen jälkeen peleissä on alkanut olla yhä enenevässä määrin vaikuitteita Maksim Tuskasta. Dead to Rights on jotain pastissin ja rip-offin väliltä, mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta kun tällä kertaa se vaan on.
Eipä ole tullut pitkään aikaan tosiaan pelailtua mitään peliä, joka olisi yhtä läpinäkyvästi kopioitu toisesta pelistä kuin Dead to Rights on Max Paynestä. Toki Dead to Rights on ilmiselvästi oma pelinsä, ja vielä siinä määrin ettei kannata lähteä oikeuteen asiaa selvittämään, mutta noin yleisen fiiliksen pohjalta, kyse on selvästä kopionnista.
Dead to Rights on köyhän miehen Max Payne, sillä erotuksella, että köyhän miehen kannattaa ostaa Max Payne, koska sen halpisversio on luultavasti halvempi kuin Dead to Rights...
Max Payne, otaksun.
No eipäs olekaan, vaan Jack Slate. Yhtäläisyyksiä tosin löytyy aina vihollisten juonesta aina vihollisten dialogiin asti. Valitettavasti pelissä on heitetty kaikki Paynen hienoudet hukkaan.
Tarina kuitenkin menee jotenkin tähän malliin. Jack Slate on Grant Cityn poliisi. Yllättäen hän joutuu keskellä outoa, korruptoitunutta juttua, jota hänen isänsä tutkii. Pahikset tappavat isän, ja kostoa ja oikeutta janoten Slate lähtee selvittämään asiaa. Matkalla Slate lavastetaan syylliseksi murhaan, minkä takia hän joutuu sekä pahiksien että poliisien takaa-ajamaksi. Geez, kuinka omaperäistä.
Maailma on kuvattu kolmannen persoonan näkökulmasta, mistä Slate räiskii pahikset ja silloin tällöin suorittaa muutaman puzzlen, joissa ei ole mitään haastetta. Kun pahikset puskevat horsmaa, on Slaten tehtävä päätöksessään, mikä ei varmaan ole yllättävää.
Slaten aseita ovat pistoolit, haulikot, nyrkit ja satunnaisesti löytyvät räjähteet. Tähtääminen sujuu joko automaattisesti tai manuaalisesti. Automaattinen tähtäys tekee homman liian helpoksi, sillä käytännössä silloin tarvitsee vain painaa tulitusnappulaa ja nostaa/painaa uudelleen tähtäystä seuraavaan viholliseen. Lippaatkin vaihtuvat automaattisesti ja panosten loppuessa uusi ase tulee automaattisesti käyttöön.
Kas näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin.
Jostain syystä lähes kaikki pelin naiset ovat puolipukeissa ja tavataan pornobaareissa tai hieromalaitoksissa. Aika yksioikoista muka myynninedistämistä, tai koodarinörttien puutostiloja.
Slatella on käytössä myös dive-toiminto, jolloin aika hidastuu ja äijä hyppää aseet räiskien kohti vihollista. Kuka olisi arvannut? Todella omaperäisenä aseena Slatella sen sijaan on Shadow-koira, jota voi toisinaan käskeä hyökkäämään. Koira sitten raatelee pahiksen kuoliaaksi ja tuo kiltisti tämän aseen ja panokset omistajalle. Hyvä poika!
Toisinaan pääsee myös tekemään jotain erikoisempaa, kuten nostamaan painoja vankilan kuntosalilla, räiskimään helikopterista pahiksia tai ohjaamaan tanssivaa tyttöä pornobaarissa (luo mukamas harhautuksen Slatelle, oikeasti kohtaus on pelissä mukana vain sixi että saadaan ruutuun sexiä kahden minuutin ajaksi näyttämällä lähikuvia piukoissa pukineissa tanssahtelevasta tytöstä). Kiinnostavana yksityiskohtana, silloin kun kuvioon mukaan tulee toinenkin juonen kannalta merkittävä nainen, sekin on puolipukeissa... aika yksioikoista käsikirjoittamista, sanoisin.
Niinpä niin. Joopa joo.
Pulttiboisin Markokin tajuaisi sen, että peli koettaa rahastaa Paynen luomalla genrellä, tai vanhan genren uudenlaisella toteutuksella. Mikä ei sinänsä ole paha asia, sillä usein plagioivat pelit voivat jopa olla parempia kuin esikuvansa. Mutta ei tällä kertaa, ei todellakaan.
Jo mainittu helppous on yksi ongelma. Kenttä toisensa perään tulee ja menee, mutta tajuttoman vihollismäärän lahtaaminen ylihelpolla (osittain myös kankealla) kontrollisysteemillä ei ole palkitsevaa. Kun Max Paynessä toisinaan melkein välttämättä tarvitsi bullet-timea selvitäkseen, ei Dead to Rightsin divesta ole mitään hyötyä. Pikemminkin se vain sotkee muuten helpon pelaamisen.
The way of the exploding head.
Grafiikka ei ole mitenkään huimaavaa. Peli koettaa olla brutaali näyttämällä muutamia brutaaleja splatter-efektejä, mutta eihän tuo veri edes näytä vereltä... No, yritys hyvä kymmenen.
Ensivaikutelma pelistä on uskomaton. Tajuttoman vetävässä actionia pursuvassa introssa on menoa ja meininkiä kuin parhaassa Hollywood-räiskintärainassa konsanaan. Visuaalinen toteutuskin on laadukasta. Ihmettelin intron aikana, että miksei Dead to Rightsista puhuta enempää, jos peli on näin vetävä.
No, intro on intro ja peli on peli. Pian pelin aloittamisen jälkeen yllätyin siitä, että ääninäyttely ei oikein iske. Pian sen jälkeen huomasin, että peli itsessäänkään ei iske eikä kolahda, joten se siitä. Vastaus Dead to Rightsin pimennossa olemiseen selvisi muutamassa minuutissa: pelissä ei ole mitään, mikä tekisi siitä hitin.
Vaikka perusasiat ovat kunnossa, plagioidun tarinankin sietää sinänsä, niin toteutus jättää toivomisen varaa. Grafiikka on siedettävää, mutta ei-hyvää - en nyt sanoisi kuitenkaan suoranaisesti huonoksi, lukuunottamatta kökköä animaatiota. Siis ei-hyvää grafiikkaa, jonka sietäisi, jos muuten peli olisi jautaa.
Nyt haukutaan peli lyttyyn.
Pelin ainoa todella omaperäinen idea on tässä: Slaten koira Shadow. Hauvaa voi käyttää aseena pahiksia vastaan, eräissä paikoissa avaamaan kulkuväyliä, ja osaapas elukka haistella purettavat pommitkin.
Vaan kun ne äänetkin ovat aneemisia, pelattavuus naurettavan helppoa lisättynä muutamilla kömpelyyksillä, kenttä toisensa jälkeen sitä samaa toistoa... Joo, ei hyvä. Tallennuskin heittää aina kentän alkuun, eikä siihen missä tallensi. Tämä tosin on yleinen käytäntö konsolipeleissä, mutta ärsyttää kuitenkin. Peliä tosin pystyy jatkamaan kentässä missä kuoli rajattomasti continuella, joten haastavuutta ei tosiaan kauheasti ole.
Kyllä Dead to Rightsiakin hetken pelaa, mutta mikäli tarjolla on muitakin pelejä, ei sitä varmaan tule liiemmin pelailtua. Oikeastaan, on ehkä hieman epäoikeudenmukaista verottaa pisteitä siitä, että peli rippaa Paynen vaikutteita. Mutta niin minä nyt kuitenkin teen. Jos idea olisi toteutettu hyvin, siitä voisi tulla plussaakin. Mutta jos ripataan ja plagioidaan loistavasta pelistä parhaat ideat, ja silti sössitään homma täysin vetämättömäksi tuubaksi, on rangaistuskin kohdallaan.
Ilotulitusta.
Eipä siinä tulituksessa nyt liiemmin iloa ole, kun toteutus jättää toivomisen varaa. Helikopterista räiskiminen oli ihan hauskaa, mutta muuten pelin toiminta on puuduttavaa ja itseään toistavaa. Ja automaattitähtäyksen takia liian helppoa.
Ja nyt onkin aina yhtä gurumaisen loppukommentin paikka.
Dead to Rights yrittää olla hyvä peli, tai ainakin varjo sellaisesta, mutta epäonnistuu. Ainoa omaperäinen idea on Slaten koira, mikä sekin herättää kysymyksiä... Miksi sitä ei näe missään, paitsi kun käskee hyökkäämään? Miksei se oma-aloitteisesti tajua, että 15 pahista aseen kanssa saattaa olla huonompi homma, jolle tarttis tehdä jotakin...?
Joo. No, en minäkään tajua, että minkä takia tämä peli on tehty, kun ei sitä kukaan vähääkään arvosteluja lukeva kuitenkaan osta. Suosittelen olemaan ostamatta tätä peliä, mutta jos ostatte, niin varautukaa siihen, että saatte aneemisen kopion loistavasta ideasta.
Eipä silti, voi tästä joku pitää paljonkin, jos ei ole parempaa nähnyt. Minä olen, ja niin ovat useimmat muutkin.
Sauli Nurmi
Hyviä ideoita... ...jotka ovat Max Paynesta. Pelin omat ideat ja toteutus eivät ansaitse tulla mainituksi. Äänet: 75
Grafiikka: 69
Pelattavuus: 79
KOKONAISUUTENA: 65
Siinä sinulle joltakin sivulta otettu arvostelu!
Rekisteröitynyt:
20.01.2004
Kirjoitettu: tiistai, 20. tammikuuta 2004 klo 10.52
Sivu 1 / 1