Lainaus:30.07.2007 sur kirjoitti:
no missä arvostelu oikeen viipyy?? mä en oo mokomaan tutustunut nii tätä tarvittais nyt!!

http://www.imperiumi.net/alb_2.php?id=4591

Turmion Kätilöt - Pirun Nyrkki

1. Mistä veri pakenee
2. Pirun nyrkki
3. Messu
4. Eläköön!
5. Tirehtööri
6. MTV/DNA
7. Härkä
8. Illuusio musiikista
9. Irstauden ilosanoma
10. Piiloviestien neitietsivä
11. Verta ja lihaa


Jaa'a. Oikeastaan aikalailla sellainen läpyskä, mitä odotinkin. Suurimman osan kappaleista olenkin jo kuullut aikaisemmin, mutta pitihän tuo nyt kokonaisuudessaan ostaa. Pakahduin ja pyörähdin muutaman tanssiaskeleen, sillä ihastuin levyyn. Yltää ehkä jopa korkeammalle, kuin Hoitovirhe.

9/10

Sodom - M-16
Myönnän olleeni hieman skeptinen tämän levyn suhteen saadessani sen käteeni. Mutta kun iski tavaton kiinnostus bändiä kohtaan, päätin tilata tämän levyn ja ottaa karmean "riskin". Kai sitä pitää krauttirässinkin pioneeriin tutustua. En sitten tiedä mistä johtui, mutta levy alkoi tuntua tutulta jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Aivoni ovat joko väsyksissä antaneet väärää informaatiota, että levy on helppo kuunneltava, tai sitten se todellakin oli. Muutaman pyörityksen jälkeen se on jo varmasti tuttu rieska, mutta se ei todellakaan menetä hohtoaan edes toistuvassa pyörityksessä. Biiseihin on tosiaan panostettu, täytebiisin täytebiisiä en löytänyt, vaikka sellaisia nyt en kovin vahvasti uskonutkaan löytäväni tämän luokan yhtyeeltä. Vahvat kipaleet alusta loppuun eivät ala tuskastuttamaan missään vaiheessa, sillä jo alun Among The Weirdcong ja I Am The War pitäyttävät korvasi kuuntelemassa tarkasti. Molemmat ovat miellyttäviä kappaleita, mutta varsinkin jälkimmäinen jäi hyvin mieleeni. Rakastin kipaletta alusta loppuun ja "I am the war!"-huudot vain syöpyivät mieleeni. Hitaampaa Napalm In The Morningia oli eräs toverini hehkuttanut levyn parhaimmaksi biisiksi, mutta enpä täysin jakanut hänen mielipidettään. Biisi on hieno, mutta kun levyllä vain löytyy mielestäni kovempaakin tavaraa. Kertoo vähän levyn kovasta tasosta. Heti NITM:n jälkeen starttaavat Minejumper ja Genocide kertovatkin selvää kieltä; tällaista on kunnon thrashi. Olen kuullut paljon samankaltaista, mutta jostain syystä en ole pitänyt siitä niin paljon kuin Sodomin kohdalla. Ehkä ei-niin-puhtaat vokaalit tai se "jokin" saa kallistumaan tämän saksalaisryhmän puoleen. Ei vedetä mitään turhaa, mutta toisaalta ei paahdeta sokeasti eteenpäinkään, vaan musiikista revitään kaikki hyvä irti. Laulupuoli miellyttää minua enemmän kuin missään muussa 'puhtaassa' thrash-bändissä. Genociden jälkeen ei isketä missään nimessä löysempää vaihdetta silmään, vaan eteenpäin mennään samalla otteella - jokaiseen biisiin on panostettu, kuten tosiaan kerroin. Lopun The Thrashmen-cover Surfin' Bird oli mielestäni erittäin onnistunut veto levyn viimeiseksikin biisiksi. Muita mielibiisejäni levyltä siis kaikenkaikkiaan olivat.. kaikki. Mutta muutamia nostaakseni muiden yläpuolelle: I Am The War, Minejumper, Little Boy, M-16, Marines ja se Surfin' Bird. En todellakaan löytänyt levyltä yhtään heikkoa biisiä, eikä bändin logo, levyn kannet tai edes viivakoodi jättänyt minulle mitään valittamisen aihetta. Jos mitään nyt voin todeta, niin ainakin sen, että tämä levy oli 110% ostamisen arvoinen ja Sodom on merkannut itselleen pinta-alaltaan suuren alueen sydämestäni. En voi enää yrittämälläkään repiä itseäni irti tästä bändistä.

10+/10

Pakolliset typot

Flogging Molly - Swagger, LP, Green vinyl limited edition

Ensinnäkin: Kansikuvat ja itse vinyyli on aivan mielettömän hienon näköinen. Vihreä läpikuultava vinyyli on todella hieno, etten meinannut millään raaksia laittaa sitä vanhaan soittimeeni pyörimään.

Toisennakin: Kappaleet ovat priimalaatua, Swagger -albumilta löytyy lähes kaikki parhaat, kuten Selfish Man, Devils dance floor, Salty Dog, Black friday rule ym. laittavat jalan hakkamaan tahtia takuuvarmasti. Myös 13. eri biisin liuta on sopiva määrä, eikä levyn kuunteluun kyllästy herkästi. Itse biisit ovat keskimäärin 4 minuuttia, mikä on ainakin itselleni hyvin optimaalinen.

Nauhoituksen laatu on priimaluokkaa, ja lp:nä Flogging Mollyn kuuntelu on sitä parhainta, huonommatkin biisit kuulostavat hyvältä.

Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen hankintaan (ilmainen, tyttöystävältä) ja mainittakoon vielä, että biisit on ripoteltu sopivasti a- ja b-puolelle, eikä selkeitä väliinputoajia ole lainkaan.
Myös levyn hinta (19,90) ei ole turhan suolainen, ottaen huomioon levyn priimalaadun ja rajoitetun määrän.

10-

Devin Townsend - Ziltoid the Omniscient

Ziltoid on konseptilevy ja koko biisi on tehty elokuvamuotoon, eli levy on yksi kiinteä tarina. Levyllä Devin parodioi itseään Ziltoid the Omniscient-nimisenä humanoidina.

Devin on tehnyt levyn kokonaan itse nauhoituksia myöten. Levyllä ei kuulla ollenkaan oikeita rumpuja, vaan kannuttamisen hoitaa Toontrack:n Drumkit From Hell, jonka kehityksestä on vastannut Meshuggah. Kone rumpujen käyttö tuntuu juuri oikealta ratkaisulta tälle levylle ja rumpujen soundi uppoaa loistavasti Devinin kompressoituihin kitaroihin.

Levyn tunnelma on hyvin scifimäinen Devinin perfektionistinen kitarasoundi hivelee korvia riffien riipiessä niitä. Ja kuten aina, Devinin ääni on loistava. Kuolettavat huudot ja lempeä puhdas laulu jakautuvat sopivasti levyllä.

Levyllä ei mielestäni ole heikkoja biisejä. Kaikissa biiseissä on joku tarttuva kikka, joka pitää levyn mielenkiintoisena. Ja Devinin tuntien joissakin biiseissa on pitkiä päättymättömältä tuntuvia rauhallisia jaksoja, jonka jälkeen biisi rupeaa keräämään raivoa ja lopulta räjäyttää stereot vihallaan.

10++/10

Pitää kahtoo jos jaksaa jossain välissä arvostella nuo muutkin levyt, jotka tilasin.

Dragonlord - Black Wings of Destiny (2005)



Aivan! Nimestä voisi päätellä tämän bändin olevan tusinakikkeliä saksanmaalta tai vastaavaa. Mutta, asia ei todellakaan ole näin. Dragonlord on Testamentin Eric Petersonin perustama sivuprojekti, joka esittelee herran kiinnostusta astetta tummempaan musiikkiin. Dragonlordin kokoonpanosta löytyy myös lisää jäseniä Testamentista, Nevermoresta ja Saduksesta. Eli jokseenkin symphonisesta rässähtävästä black metallista on kyse.

Mistään en ole varmaa tietoa asiasta saanut, mutta voisin kuvitella että levyn nimi kumartelee Judas Priestin suuntaan(kuka nyt ei tietäisi Sad Wings of Destinyä?). Kyseessä on siis Dragonlordin toinen täyspitkä albumi.

Musiikillisesti levy on ykkösluokkaa, soitto sujuu niinkuin tällaisilta konkareilta pitääkin ja syntikat tuovat lisäpotkua biiseihin, jotka muuten jäisivät ehkä hieman laihoiksi. Eric Petersonin vokaalisuoritukset ovat mallikkaat ja levy kykeneekin kilpailemaan täysin nykyajan suurimpien black metal-nimien kanssa. Herran kärinälaulut rinnastaisin ehkäpä Dimmu Borgirin Shagrathiin, puhtaat laulut (joita esiintyy 2-3 kappaleessa) ovat ehkä Ihsahnin kaltaisia, mutta astetta selvemmin. Kappaleet ovat nopeita ja agressiivisia, tosin myös näyttäviä suvantokohtia viljellään runsaasti. Harmillisesti muutamaa kappaletta vaivaa lievä tasapaksuus.

Soundit ovat kirkkaat, mutta suhtkoht rosoiset. Hieno tunnelma pysyy koko levyn ajan yllä, mutta kaksi viimeistä cover-vetoa vesittävät sitä hieman. Mercyful Faten Black Funeral on vielä levyn konseptiin täysin sopiva veto, mutta viimeiseksi jäävä Thin Lizzyn Emerald oli ehkä hieman turha ässä.
Kappale itsessään Petersonin laulamana on mielettömän hieno, mutta se rikkoo levyn muuten niin synkkää henkeä. Suosittelen viimeisen biisin jättämään välistä ja kuuntelemaan erikseen.

Jos orkestraalinen, sähäkkä ja rässäävä black metal kiinnostaa, tässä on teidän juttunne. Puristeille en voi levyä kuitenkaan varauksetta suositella, koska tietyt puhtaat vokaalisuoritukset ja äänimaailma ei paatuneimpia Burzum-faneja varmaankaan miellytä.
Itselleni levy kolahti kyllä erittäin hyvin.
9+/10

Täytyy kompata Heimdallia, että kyseessä on loistava levy. Parempi jopa kuin suurin osa Testamentin tuotannosta.

Lainaus:07.08.2007 Urokhtor kirjoitti:
Täytyy kompata Heimdallia, että kyseessä on loistava levy. Parempi jopa kuin suurin osa Testamentin tuotannosta.

Oho! En rehellisesti uskonut että kukaan muu koko foorumeilla omistaisi tätä levyä. Ja kyllä, hakkaa aika monen Testament-lätyn 10-0.

iron maiden - piece of mind

harkitsin kauan minkä levyn ottaisin prisman levy osastolta-ja lopulta päädyin piece of mindiin kun maiden fani olen .kotona laitoin levyn pyörimään ja where eagles daren alun rumpusoolo kajahti huoneessani soimaan... toinen kappale oli samanmoista kultaa samoin flight of icarus,,,sitten tuli melko heikko kappale die with your boots on mutta kyllähän senkin kuuntelee-sen jälkeen legendaarinen trooper sitten tuli hyviä biisei joskin hiukan petyin sun and steelissä -juuri sopivaksi loppubiisiksi on valittu to tame a land ja ihastuin siihen kovasti

kappale kohtaiset arvostelut:
where eagles dare(9/10)
revelations(10/10)
flight of icarus(10/10)
die with your boots on(6/10)
the trooper(10/10)
still life(8/10)
Quest for fire(9/10)
sun and steel(7/10)
to tame a land(10/10)

suosittelen lämpimästi kaikille joitten musamakuun kuuluu raskaampi musa

Kaivoinpas tuossa levyhyllyä ja löysin jotain vanhaa ja tuttua..

Nightwish - Oceanborn
Moni fani voi kuunnella tätä levyä erittäinkin haikein mielin, sillä kyllähän sitä itsekin katsoi kauan tuota promokuvaa, jossa Tuomaksella oli vielä korvien päälle nippa nappa yltävä tukka, Tarjalla yllään kansallispuku ja nuori nainen näytti jo tuolloin niin helvetin kauniilta, eikä Jukalla ollut vielä partaansa tai huiviaan.. Kun bändin välit olivat vielä mitä parhaimmat, noina 'vanhoina hyvinä aikoina', millaista musiikki sitten oli? Emppuhan ei ole koskaan ihmeempiä päässyt kitarallaan sooloilemaan NW:n riveissä, musiikin pääpainon kallistuessa koskettimiin ja vokalisointiin. Stargazers ja Gethsemane ovat ällistyttävän kauniita viisuja, jotka kyllä saavat minut keskittymään niihin täysipainotteisesti. Harmi vain sinänsä, että joskus aikoinani minä kulutin käytännössä puhki nämäkin biisit, jolloin niiden parhain hohto kohdallani on kadonnut, valitettavasti. Sama homma muuten miltei koko Tarjan aikaisella tuotannolla. Devil & Deep Dark Ocean lyö taas pöytään astetta rankempaa tavaraa, jopa jonkinasteista mörinää on laitettu peliin, Babylon Whoresin vokalistin toimiessa vierailevana vokalistina. Olen rakastanut tätä biisiä ensihetkestä lähtien, olen vain niin heikkona tällaisiin heleä naisääni+brutaali miesääni-yhdistelmiin. Tarjan ja Iken vuoropuhelu kiitää biisin läpi, välillä kauniita oopperamaisia osuuksia esiintyy täydentämään, kunnes alkaa biisin loppusuora: Ike heittää viimeiset örinänsä, eeppisessä tunnelmassa, soittimien hiljentyessä, jonka jälkeen ne räjähtävät taas soimaan ja Turunen vetää viimeiset sanansa. Uskomattomat fiilikset saan aina tuosta lopusta. Timantti. Sarcrament of Wildernessin kaunis sävelkulku ja Tarjan kaunis ääni jatkavat levyn alusta tuttua linjaa ja Passion And The Operalla mennään jo puhtaan oopperahevin puolelle. Alun nopea riffi aloittaa biisin, rummut ja koskettimet astuvat peliin. Tämä on puhdasta orgasmia korville, vaikken joskus aluksi lopussa alkaville ooppera-aarioille aunnutkaan, nyt ne iskevät kuin tuhat volttia. Swanheart voisi vaikuttaa jonkin sortin herkistelevältä täytebiisiltä, mutta en rokottaisi siitä yhtään mitään, sillä se taitaa olla juuri sellainen biisi, josta pitää tai ei. Itselle ei oikein kolahda. Seuraavakin biisi on hieman outolintu, instrumentaali, nimeltään Moondance. Biisin ehkä jopa 'iloinen' tunnelma ei kyllä jätä kylmäksi, vaan vie mukavasti mukanaan. The Riddler on kaunis, mutta The Pharaoh Sails To Orion on vielä kauniimpi, kiitos eeppisen tunnelmansa ja uskomattoman kauniin yhdistelmän Tarjan laulua ja Iken murinaa/mitä lie. The Snowman-piirretystä otettu Walking in the Air toimii yllättävän hyvin, vaikkei uskoisi moista (loistavan) lastenpiirretyn thememusiikista sovitettuna heviksi. Levyn päättää (puhkikulutettu?) Sleeping Sun, joka on mielestäni sekä yli- että aliarvostetuimpia biisejä Nightwishiltä. Kaunista. Kaunista. Kaunista.
Lopuksi voi todeta, että Oceanborn todellakin on kaunis levy, jolle ei löydä vertaistaan hevihistoriassa. Bändin omasta tuotannostakaan tuskin löytää parempaa, ellei sitten oma suosikkini Century Child. Siitä voinkin sanoa, että kun Oceanbornia vertaa CC:hen, itse jään kovasti kaipaamaan Marcoa. Vaikka en voi sanoa, että Iken vokalisointi olisi ollut huonoa, voin silti kuvitella, millaisiin mittoihin mieslauluosuudet olisivat nousseet Marcon laulamana. Mutta tuskin voin edes ajatella moista, kun NW:n vanha basisti Sami oli vielä kuvioissa ja Marco hoiteli osuuksiaan oikeastaan ainoastaan Tarotissa. Ainahan voi kuvitella. Levy siis on täynnä kauniita biisejä, joista muiden yläpuolelle itse nostaisin (ainoastaan) Passion And The Operan ja The Prahaoh Sails To Orionin. "Heikoksi lenkiksikin" omalla kohdallani muodostuva Swanheartikaan ei kovasti hetkauta.
Voi noita aikoja. Tuskin kovin moni olisi tuolloin osannut ennustaa yhtyeen tulevaisuuden mahtavaa maailmansuosiota saati sitäkin vähemmän Tarjan potkimista bändistä. Oloni oli kovin haikea koko levyn läpi. Mutta katseet eteenpäin, sillä Nightwishillä on edessään uudenlainen debyyttialbumi. Jaksaa sitä silti ihmetellä, miten jo noin nuorina nämä kaverit vetivät musiikkia kuin veteraanit. Kankeutta ei havaitse. Tarjan äänikin on jo hyvissä voimissaan ja Jukan rummut, ah.
9,5/10

iron maiden-number of the beast

ostin tämän albumin tässä vähä aikaa sitten mutta arvostelu on jääny vähän tuonemmaks-kun pistin pyörimään levyn ja invadersin alkutahdit kajahtivat ilmaan ihastuin biisiin kovasti ja samaa linjaa jatkoi children of damned,prisoner taas oli vähän heikompi ,sitten loistava 22 acadia avenue
tuon kappaleen alkoi puhe kuulua ja legendaarinen levyn nimikko raita alkoi rullaamaan,sitten elävä legenda runs to the hills,sitten melko surkea gangland-jonka jälkeen keskinkertainen total eclipse,mutta koko levyn pelastaa eeppinen hallowed be thy name

biisikohtainen arvostelu:
invaders-8/10
children of damned10/10
the prisoner6/10
22 acadia avenue10/10
number of the beast9/10
runs to the hills10/10
gangland5/10
total eclipse8/10
hallowed be thy name10/10!

kokonaisuutena annan arvosanaksi 4/5

suosittelen lämpivästi kaikille jotka pitävät hevimusiikista

Päätinpä laittaa jo kerran tänne (köyhästi) arvostelemani levyt uudestaan, kun ovat tässä ajan saatossa auenneet paremmin ja nyt löytyy paljon lisää sanottavaa.

Kalmah - The Black Waltz
Jos tämä lätty antoi minulle joskus jonkinasteisen pettymyksen murinaksi kääntyneillä vokaaleillaan, nyt olen huomannut, että levyllä vallitseva laulutyyli kyllä sopii Kalmahin tyyliin kuin peukalo perseeseen. Ei pelkästään siksi, että se on hyvä osoitus Pekka Kokon osaavuudesta laulupuolellakin (vaikka hattu nousee jo pelkästään siitäkin), mutta myös siksi, etten olisi loppujen lopuksi osannut kuvitella tätä levyä yhtään vanhemmankaltaisilla vokaaleilla. Olisivatko olleet paremmat tai surkeammat, mutta joka tapauksessa turha mennä ajattelemaan, kun näin on hyvä. Jo aiemman tuotannon itsessäni Kalmahia kohtaan synnyttämä kunnioitus, mikäli mahdollista, syveni entisestään. Suomen ehkäpä parhainta melodeathiä vääntävä bändii tulee, suonkatkuisena edelleen!
Levy on erittäin vahva kokonaisuus, jonka ainoana "heikohkona" lenkkinä toimii Svieri Doroga, lyhyt akustisella kitaralla vedetty instrumentaalibiisi. Mutta turhapa tuosta mennä valittamaan, jos biisi rokottaa äärimmäisen raakaa ja kaunista 47-minuuttista levyä vain hieman yli minuutin verran. Kalmahin vahvuus lienee tosiaan se, että se tekee melodista tiluttelumetallia, mutta yhdistää siihen periksiantamattoman raa'an soundin ja silti ylläpitää täydellisen tasapainon. Välillä vedetään koskettimilla melodiaa, jota sitten kuorrutetaan kitaroilla, välillä toisin päin ja paljon muuta. Levy on tosiaankin tasokas, yksikään biisi ei ole kovinkaan paljon toista hohdottomampi, vaan tasapaksuisuuden yläpuolella mennään kokoajan - ja kirkkaasti. Vaikeudeksi, jos sellaisesta voidaan nyt puhua, muodostuu sellaisten biisien erottaminen muiden joukosta, jotka kohoaisivat selvästi muiden yläpuolelle. Eihän se siinä mielessä huono asia todellakaan ole, kun levyn pystyy häpeilemättä laittaa milloin tahansa soittimeen ja kuunnella tuskailematta loppuun. Itse kumminkin nostaisin muiden kipaleiden yläpuolelle Äijät-ohjelman tunnarinakin tutuksi tulleen Defeatin, Bitter Metallic Siden, Man Of The Kingin, The Groan Of The Windin ja Mindrustin. Itselleni monesti tulee mielikuva, kun arvostelussa luetellaan joitain biisejä ylitse muiden, että vain ne ovat kuunneltavia ja muu tasapaksua. Mutta The Black Waltzin kohdalla moinen on täysin turha pelko. Vahvaa mättöä alusta loppuun. Jos on yhtään avoin örinätiluttelumetallille, suosittelen suontallaajien uutukaista!
9,5/10

Hypocrisy - Hypocrisy
Hmm.. Tämä levy vaati kovasti kuuntelua, ennen kuin se avautui salaisuuksineen korvilleni. Oli kyllä 'vaivan' arvoista, sillä nyt tämä lätty kiertää soittimessa miltei jokapäivä, menettämättä hohtoaan yhdelläkään uudella kuuntelukerralla. Peter on säveltänyt erittäin kunnianhimoista, mahtaviin sfääreihin kohoavaa death metallia, joka ei silti tingi pätkääkään brutaaliudessa. Levyn avaa komea Fractured Millenium. Pieni intro, sitten taivaallista soitantoa peliin - ja Peterin verenihyytävä kiljaisu. Rakkautta ensikuulemalla. Levyn alkupuoli mennään nopeammalla temmolla, kitarat ovat etusijalla, mutta koskettimetkin kyllä erottaa, mutta minkäänlaista kamalaa jööttöporia tämä ei ole nähnytkään. Alku on vahvaa, raakaa ja komeaa. Levyn puolivälissä lyödäänkin sitten erilaista vaihdetta peliin. Usein "Hypocrisyn kaltaisen bändin" julkaisun kohdalla tämä tarkottaisi täytebiisejä ja tasapaksua tavaraa, jolla on vain pyritty saamaan muutama biisi täyttämään hittibiisien jättämää aukkoa levyllä. Mutta rauhallisemmalla temmolla ja puhtaita vokaaleita hieman kylväen etenevä loppulevyllinen ei missään tapauksessa aiheuta "Hyi vittu"-reaktiota. Päinvastoin - tuskin olen koskaan kuullut näin toimivan kaunista metallimusiikkia. Tämä levy on suurin rakkauteni kohde (anteeksi Niina) nyt, ja saa aika kovaa tavaraa joku bändi laittaa pöytään, että syrjäyttää sen. Levy on vahva kokonaisuus; heikkoja biisejä ei löydä ja tasapaksummatkin kipaleet eivät alennu täytebiiseiksi vaan pysyvät riman yläpuolella. Voisin sanoa, että tämä on Hypocrisyn paras levy. Kiitän kaikkia mahdollisia pakanajumalia siitä, että Peter ei lopettanut Hypocrisya Final Chapteriin. Paljon olisi jäänyt kuulematta. Peter on jumala. Tunnustan sen käsi sydämellä. Täydellinen levy. 10/10

Ensiferum - Iron

Oli kyllä kannattava ostos mielestäni. Melkeen kaikki biisit on hyviä. Muutamia huonoja löytyy, mutta ei se maailmaa kaada.

9/10

Marilyn Manson: Eat me Drink me
(julkaistu vuonna 2007)


Raskaamman musiikin legenda on tehnyt hyvältä kuulostavan paluun.
Marilyn Mansonin uutuuslevy on ehkä lievästi kevyempää tavaraa kuin aikaisemmat julkaisut, mutta hevimäisen onnistunut kokonaisuus;
biisien sanoitukset ovat taattua Mansonia hautausmaineen, kuolemantuomioineen ja raakoine rakkaustarinoineen. Sanoituksissa Manson on selvästi hyödyntänyt viimeaikaisia henkilökohtaisia ongelmiaan ja suhteitaan:
Mutilation is the most sincere of flattery kertaa rivien välistä sitä, miten Mansonia on haasteltu oikeuteen nuorten tekemien itsemurhien vuoksi
If i was your vampire ja Heart-shaped glasses kertovat tarinaa epäonnistuneista suhteista.

Eat me Drink Me on loistava rocklevy, jossa Marilyn Manson näyttää taas parhaansa. Levy on ykköshankinta niin vanhoille kuin uusillekin fanisukupolville.

arvostelu: 10/10

Hypocrisy - Abducted
Jooh, taas on tullut hyllyntäydennystä Hypocrisyn toimesta, yllätys, yllätys. Abductedhan aloitti selkeästi uuden aikakauden Hypocrisyssä, kun lättyä vanhempiin rieskoihin vertaa. Ja samaisesta tyylistähän bändi kovin kuuluisaksi onkin tullut: death metallia nostettuna intergalaktisiin sfääreihin. Levy pitää sisällään erittäin runsaan kokoelman raudanlujia ralleja (levyyn on mahdutettu myös 4 bonaria). Ei jäädä junnaamaan paikoillaan, vaan kuuntelija viedään levyn läpi hurjalla päättäväisyydellä, eikä kyllästymisen tunnetta synny, vaikka kappaleita riittää jopa seitsemäntoista death metal-pierun verran. Roswell 47 on hidas fiilistelybiisi, jota en voi olla rakastamatta. Killing Art on mahtava kipale alusta loppuun, jonka naamanrepivä riffi yhdistettynä Peterin loistavaan örinään ei menetä koskaan hohtoaan. Nopeat Buried ja nimikkobiisi Abducted käynnistävät isompaa vaihdetta, mutta näiden jälkeen starttaava Paradox pienentää sitä, kuitenkaan emme lennä tuulilasiin, vaan miellyttävä biisi tämäkin. Rokkaava Point Of No Return vie meidät loppusuoralle, josta tosiaan ei ole paluuta. Loppulevyllinen on myös erittäin kovaa ja periksiantamatonta menoa, joka muodostaa teräksisen kokonaisuuden, jolloin levyn voi häpeämättä pistää soittimesta soimaan useita kertoja peräkkäin. Maku säilyy ainiaan, eikä mitään kipaletta oikein voi helpolla kuluttaa puhki. Levyyn lisätyt neljä bonaria, Legions Descent, Fractured Millenium, Fire In The Sky ja Elastic Inverted Visions tekevät, mikäli mahdollista, levystä vielä aiempaakin tiukemman. Abducted on helppo valinta kenelle tahansa tunnelmallisemmasta death metallista kiinnostuneelle. Rieskan ainoa heikohko lenkki itselleni on The Arrival Of The Demons, mutta rautaisen tarjonnan seassa sitä tuskin edes huomaa, eikä toivotonkaan tapaus ole kyseessä. Abducted menee kyllä oman Hypocrisy-listani top-5:een, mutta jää silti hieman esim. jälkeläisensä, Hypocrisyn (nimikkoalbumi), varjoon, jolla saavutetut sfäärit ovat jotain täysin ainutlaatuista death metal-sarjassa. Vaikka heikompi Abducted olisikin, huono se ei missään tapauksessa ole, vaikka miltä kantilta katsoisi, ja hakkaa kädet sidottuna suurimman osan Ruotsinmaalta tulevasta melo-/death metallista - ja vielä helposti. 9,5/10

Sonata Arctica - Winterheart's Guild

Levyn ensinmäinen biisi, 'Abandonen, Pleased, Brainwashed, Exploited' avaa koko levyn upealla melodialla. Muut biisit ovatkin jo syntyneitä sonatan legendoja, kuten The Misery, Broken, Victoria's Secret jne.

Iron Maiden - Brave New World

Aivan upea maidenin levy. Kaikki biisit ovat jo klassikoita.

E: Rahat eivät menneet hukkaan. yht. arvosana 9,5/10.

Kimmo Kuusniemi Band - Moottorilinnut

Kyseessä siis juuri julkaistu CD-versio vuoden 1982 klassikkolevystä. Kenties kovin suomenkielinen metallilevy ikinä. Erityisesti Kirka ja Muska loistavat vokaaleissa, eikä Jukka Ritarin suorituksestakaan valitettavaa löydy (esimerkiksi Talo on judaspriestmäisessä eeppisyydessään aivan mahtavaa kamaa). Mukana ei ole oikeastaan yhtään heikompaa kappaletta, vaan jokainen kappale toimii kuin hirvi sekä yksinään että osana kokonaisuutta. Ei iloisia melodioita tai kaupallisia renkutusbiisejä, vaan vain ja ainoastaan tiukkaa, tinkimätöntä heavy metalia. Viiden euron hintaan tämän ostamatta jättäminen on jo melkein rikollista.

Lyhyestä virsi kaunis, mutta tämän levyn tarkempaa analysointia en koe edes järkeväksi. Moottorilinnut on mitä on, ja se siitä.

"Onko tietokone se ilmestyskirjan peto?"

Paracoccidioidomicosisproctitissarcomucosis - Satyriasis and Nymphomania

Erittäin hyvää goregrindia taas meksikon pojilta. Ei voi muuta sanoa.
Biisien alkujen psykopaattiset introtkin ovat mukavaa kuunneltavaa.

10/10

Hero Dishonest - Let Your Poison Scream



Tarttuipa kaupasta levyllinen Epärehtien sankarien tuotantoa tästä muutaman vuoden takaa. Aikaisempaa tuotantoa on ollut vain muutamia maistiaisbiisejä, mutta ne olivat jo onnistuneet luomaan mielikuvan ettei tähän voi pettyä - ja oikeassa oltiin.
Meno on jopa huomattavasti päättömämpää kuin uusimmalla levyllä; suorastaan ihailtavaa miten voi vetää näin räminällä, asenteella ja raivolla ja saada aikaan teknisesti oikein onnistunutta kamaa kasaan. Vaikka jotain punkahtavaa onkin kyseessä, ei tällaista asennetta juurikaan Hero Dishonestin ulkopuolella näe/koe/kuule. Tiukat riffit, uskomaton rumputyöskentely ja kaksi hulluna sanomaansa rääkyvää kaveria yhdistettynä mitä sekopäisimpiin sävellyksiin ei jätä kylmäksi - Oppi, oopium&krapula, Dead theories, Hiljaisuuden salaliitto, Vastuunkantajat, Case2: Hobo hobby ja 11 muuta erinomaista luomusta potkivat päähän ja munille kovempaa kuin mikään lähiaikoina.
Vaikka periaatteessa Let Your Poison Screamilla onkin jonkinverran itseääntoistavuutta ja parannettavaakin voisi löytää suhteellisen kevyelläkin etsimisellä, on kyseessä silti yksi niitä harvoja erikoismaininnan ansaitsevia levyjä joista ei löydä yhtään huonoa(/edes vähän heikkoa) biisiä. Eikä oikein kelvolle 16 biisiä/22 minuuttia -suhteelle kuuluvaa hatunnostoa sovi myöskään unohtaa.

9+

CMX - Talvikuningas

Aivan uskomaton taideteos. Vaikka et olisikaan mikään CMX fani suosittelen edes kerran kuuntelemaan tämän taideteoksen. Aivan uskomattoman hyvä! Sanat eivät riitä kuvaamaan 11/10

Siinä "punainen komentaja" on hieno video! Mutta asiaan, ostin Cacodeamonin Tales of demonancy lätyn. ***** kovaa vanhan koulu kunnan death metallia, Ei mitään valituksen aihetta, jos pitää Death metalllista niin ostaa sen tai kuolee tuskallisesti. 2458/10 Imekää *****a.

Metallica - Master of Puppets



Vihdoin hommasin tämän. Juu, siis aivan mahtava levy!
Varmaan paras Metallican levy koskaan. Kaikki kappaleet ovat hyviä, varsinkin Battery ja Master of Puppets. Ei ollu kyllä tarkotuksena tänä viikonloppuna hommata tätä mutta 10€ hintalappu pakotti minut ostamaan tämän.
Varmasti tulee hankittua koko muu tuotantokin.


10/10 !

Lainaus:09.09.2007 Chury kirjoitti:
Metallica - Master of Puppets



Vihdoin hommasin tämän. Juu, siis aivan mahtava levy!
Varmaan paras Metallican levy koskaan. Kaikki kappaleet ovat hyviä, varsinkin Battery ja Master of Puppets. Ei ollu kyllä tarkotuksena tänä viikonloppuna hommata tätä mutta 10€ hintalappu pakotti minut ostamaan tämän.
Varmasti tulee hankittua koko muu tuotantokin.


10/10 !

Täsmälleen samaa mieltä, itsekkin ostin tämän tämä on aivan mahtava. Ei voi mitään lisätä tuohon sinun tekstiisi enään Itselläni on myös Metallica - S&M
Metallica - ...And justice for all
Metallica - Reload
Metallica - Metallica(black album)

Tarkoitus on ostaa vielä ride the lighting niin sitten on hyvä Jos jollainen on se cd niin voisiko kertoa kannattaako ostaa.

Lainaus:10.09.2007 tasusan kirjoitti:

Lainaus:09.09.2007 Chury kirjoitti:
Metallica - Master of Puppets



Vihdoin hommasin tämän. Juu, siis aivan mahtava levy!
Varmaan paras Metallican levy koskaan. Kaikki kappaleet ovat hyviä, varsinkin Battery ja Master of Puppets. Ei ollu kyllä tarkotuksena tänä viikonloppuna hommata tätä mutta 10€ hintalappu pakotti minut ostamaan tämän.
Varmasti tulee hankittua koko muu tuotantokin.


10/10 !

Täsmälleen samaa mieltä, itsekkin ostin tämän tämä on aivan mahtava. Ei voi mitään lisätä tuohon sinun tekstiisi enään Itselläni on myös Metallica - S&M
Metallica - ...And justice for all
Metallica - Reload
Metallica - Metallica(black album)

Tarkoitus on ostaa vielä ride the lighting niin sitten on hyvä Jos jollainen on se cd niin voisiko kertoa kannattaako ostaa.

Kill 'Em all parempi mutta kannattaa ostaa kummatki.

Slayer- Christ Illusion
Nappasinpa tämänkin Slayer tekeleen mukaani. Reign in bloodit on kuunneltu ja jo sen perusteella Slayer on paras metallibändi koskaan!!!
Or is it?
Maiden taitaa viedä ykköspaikan henkilökohtaisella listallani tämän levyn myötä. Gongrats Maiden!
Parin ekan kuuntelukerran jälkeen täytyy sanoa että levy ei oikein iske. Ei mikään huono mutta ei mikään mestariteos. Yksinkertaisesti levyllä ei ole hetkiä jotka jäisivät mieleen. Lisäksi tuntuu että Araya on menettänyt leijonanosan äänestään.
Tosin umpisurkean Diabolus In Musican jälkeen tämä levy on yhtä juhlaa.
2.5/5