Dream Theater - Awake (1994)


1. 6:00 (5:31)
2. Caught In A Web (5:2
3. Innocence Faded (5:43)
4. Erotomania (6:45)
5. Voices (9:53)
6. The Silent Man (3:4
7. The Mirror (6:45)
8. Lie (6:34)
9. Lifting Shadows Off A Dream (6:05)
10: Scarred (11:00)
11. Space-Dye Vest (7:29)

Aivan törkeän kova levy. Yksi DT:n parhaimpia levyjä. Se on tyyliltään hieman ehkä synkempi kuin kaksi aiempaa levyä ja kaikki biisit ovat erinomaisia. 6:00, levyn aloitusbiisi alkaa komealla Portnoyn rumpukompilla ja jatkuu siitä vahvasti eteenpäin. Caught In A Web on levyn heikoin kappale. se on varsinkin alussa hieman tylsähkö ja on melko samanlainen biisi koko viiden ja puolen minuutin ajan. Innocence Faded taas on aika mukava biisi joka on yksi rauhallisemmista biiseistä. Kitarasoolo on todella upea. Erotomania taas on levyn ainoa instrumentaalikappale, joka iski tosi kovaa. Erityisesti loppupään mahtava kitarasoolo on hienoa kuunneltavaa. Biisi on joissain kohdissa melko hauska. Erotomaniahan oli alunperin suunniteltu ns. ''vitsilauluksi''. Voices on levyn toiseksi pisin kappale ja on yksi DT:n historian parhaimmista kappaleista. The Silent Man on lyhyt kappale, joka on kokonaan John Petruccin kirjoittama, ja se on suurinpiirtein kokonaan akustinen kappale. The Mirror on yksi levyn kovimpia vetoja. Mirror alkaa Puppies On Acidilla, ja jatkuu koko ajan vahvasti loppuun saakka. Lie on raskas kappale, jossa on kaksi kitarasooloa, toinen aivan mahtava ja toinen yksi parhaimpia sooloja ikinä. Laulusta en tosin pitänyt tässä biisissä juuri ollenkaan. Lifting Shadows Off A Dream on todella hieno kappale. Edustaa rauhallisia kappaleita levyssä Silent Manin ja Space-Dye Vestin ohella. Scarred on levyn pisin ja paras kappale. Space-Dye Vest on kokonaan kosketinsoittaja Kevin Mooren tekemä biisi. Biisi hieno ja todella kaunis kappale. Awake on siis kaikenkaikkiaan uskomaton albumi, ja suosittelen lämpimästi DT:n ja progressiivisen metallin ystäville.


9.5/10



Dream Theater - When Dream and Day Unite (1989)


1. A Fortune In Lies (5:10)
2. Status Seeker (4:15)
3. The Ytse Jam (5:43)
4. The Killing Hand (8:40)
5. Light Fuse and Get Away (7:23)
6. Afterlife (5:27)
7. The Ones Who Help To Set The Sun (8:04)
8. Only A Matter Of Time (6:35)

Dream Theaterin ensimmäinen levy ja myöskin niiden heikoin. Sillä on muutama hyvä biisi ja loput melko tylsiä. Ja Dominicin lauluäänestä en ole koskaan oppinut pitämään. A Fortune In Lies on aloitusbiisi ja myös paras. AFIL on myös ainoa todella hyvä kappale. Status Seeker on levyn huonoin kappale. Se on alusta loppuun tylsä biisi, eikä siinä ole oikeen mitään mikä olisi iskenyt. Ytse Jam on legendaarinen instrumentaalikappale, josta pidän oikein paljon. The Killing Hand on levyn pisin kappale joka alkaa komealla akustisella kitaralinjalla ja jatkuu tasaiseen malliin loppuun asti. Light Fuse and Get Away on yksi levyn rankimmista kappaleista ja todella progressiivinen. Afterlife on mukava kappale jossa on upea kitarasoolo.
The Ones Who Help To Set The Sun on toinen pitkä biisi joka alkaa komealla revittelylla ja tämä biisi on siitä hyvä että tämä on monimutkainen ja tässä on mukavasti vaihtelua. Only A Matter Of Time on livenä esitettynä todella hyvä mutta tämä albumin versio ei iskenyt ihan niin kovaa. Mutta, ihan kelpo DT-kamaa ja fanien pakko-ostos.

8/10

En tiedä mitään musiikin ammattitermeistä, tai miten musiikkia pitäisi arvioida. Kuuntelen tietynlaista musiikkia, koska siitä saa virikkeitä sekä tunteita mm. aggressiota. Kyseisen bändin eli KMFDM:n löysin yhden YouTube -veijarin ansioista ja kun olin tarpeeksi kuunnellut eri kappaleita, päätin ostaa tällaisen levyn kaupasta:


KMFDM - Nihil

1. "Ultra" - 4:34
2. "Juke Joint Jezebel" - 5:40
3. "Flesh" - 5:02
4. "Beast" - 5:06
5. "Terror" - 4:50
6. "Search & Destroy" - 3:26
7. "Disobedience" - 4:43
8. "Revolution" - 4:27
9. "Brute" - 4:25
10. "Trust" - 3:43

+

11. "Nihil" - 2:04

Kyseisen musiikkibändin sanoitukset ovat anarkistisia ja väkivaltaisia, mutta itse bändin jäsenet ovat käsittääkseni pasifistisia. Kone tehdään suureksi osaksi, ja mahdollisesti nykyaikana yhä enemmän, koneilla.

Annan omakohtaisia ja mielivaltaisia arvioita eri kappaleista:

1. ja 3.
Valitettavasti melko nihistävää kuunneltavaa. Kappaleista ei meinaa saada mitään irti. Ne on lähes pakko loppujen lopuksi skipata levyä kuunnellessa.

2. Juke Joint Jezebel
Hauskan kuuloista musiikkia, käytetty kuulemma jossain elokuvassakin. Parhaita kappaleita levyllä, mutta en saa tästä mitään henkilökohtaista viestiä aivoihin.

4. Beast
Tämä kappale jakaa mielessäni levyn ykkössijaa. Yksinkertaisesti saa veren kiertämään ja aggression päälle ja tämän kappaleen sanat jo kertovat jotakin tarinaa. Kappaleen soinnut ovat korvaa hiveleviä.

5. ja 6.
Jossain vaiheessa pidin näistä, mutta levyn ostaessani muuttuivat nämä melko mitään sanomattomiksi kappaleiksi. En pidä kappaleissa laulajan äänestä ja sanoitukset osaksi etovat ja ovat jotenkin liian pehmeitä . Näin vain on. Ärsyttää joutua skippaamaan kappaleita keskeltä levyä.

7. Disobedience
Tämä on ihan menevä kappale. DIS-O-BEDIENCE. Tottelemattomuus. Pidän tuosta kohdasta kovin.

8. Revolution
Tämä kappale menee siinä kuunnellessa. Ei muuten kovin erikoista sanottavaa, mutta kappaleen loppu on hauska kun jättää kysymyksen leijumaan ilmaan.

9. Brute
Tietyllä mielellä raju ja nimenomaan eläimellinen kappale. Rakastan kyseistä kappaletta ja siitä tulee erikoisia ajatuksia mieleen.

10. Trust
Hyvä ja itseluottamusta tietyllä mielellä kohottava kappale eikä minkäänlainen ylipehmoilu edes. Tämä, Brute sekä Beast ovat parhaimmistoa levyltä.

11. Nihil = Ei mitään latinaksi

----

Kaikissa kappaleissa on mukavan kuuloinen naisääni laulamassa toisinaan

Tämä on ainoa tähän mennessä itse omistamani mikään musiikkilevy, joten sen on tietysti oltava myös paras, ainakin nyt. Seuraavaksi saatan tilata KMFDM "Symbols" -albumin, jossa on hauskoja kappaleita kuten "Stray Bullet".

Megadeth - Countdown To Extinction



1. Skin O' My Teeth (3:14)
2 .Symphony of Destruction (4:02)
3. Architecture of Aggression (3:34)
4. Foreclosure of a Dream (4:17)
5. Sweating Bullets (5:26)
6. This Was My Life (3:42)
7 .Countdown to Extinction (4:16)
8. High Speed Dirt (4:21)
9. Psychotron (4:42)
10.Captive Honour (4:14)
11. Ashes in Your Mouth (6:10)

2004 Bonus Tracks
1. Crown of Worms (3:17)
2. Countdown to Extinction (Demo) (3:55)
3. Symphony of Destruction (Demo) (5:29)
4. Psychotron (Demo) (5:28)

Aivan mieletön levy, Megadethin kolmanneksi paras.

Skin o' My Teeth on helvet*n kova aloitusraita, joka kuuluu levyn parhaimmistoon vinkuvalla riffillään. Symphony of Destruction on monille tuttu ja kulutettu klassikko-Megadeth kappale, mutta silti lähelle levyn kärkeä ampaiseva väännös. Architure of Agression on sitä keskitasoa, mutta soolo on tiukkaa tavaraa.

Foreclosure of a Dream:in kohdalla saa vähän hengähtää tuosta alkutykityksestä kauniilla melodioilla ja sävelillä. Sweating Bullets on kiekon melodisin ja lyriikoiltaan mieleenpainuvin kipale. This Was My Life on levyn ehkä huonoimpia biisejä, kun taas Countdown to Extinction on todella menevä kipale.

High Speed Dirt on jälleen erinomainen kappale, todellakin aliarvostettu. Psycothron ja Captive Honour ovat myös erinomaisia kappaleita. Lopetusraita Ashes in Your Mouth on levyn keskitasoa.

Loppuarvosanana antaisin siis:
9.0/10


PS. Sori vähän töksähtelevä ja konemainen teksti. Pitäisi uusia tämä varmaan jossain vaiheessa.

plöäh,olen sitten harvinaisen huono kirjoittamaan arvosteluja (varsinkin väsyneenä) mutta täältäs sitä taas tulisi.



Megadeth - Cryptic Writings

Kyseessähän siis on Dethin levy vuodelta 1997,kyseinen albumi on tyyliltään lähellä Countdown to Extinctionia,eli kaipa tämä heavy metalliksi lasketaan :s

Kokoonpanohan on sama kuin kaikilla Megadethin albumeilla Rust in Peacesta Riskiin,eli:

Dave Mustaine - Kitara,vokaalit
Marty Friedman - Kitara
Dave Ellefson - Basso
Nick Menza - Rummut

Albumin aloittaa levyn tunnetuin biisi ja singlenäkin menestynyt Trust,joka on selvästi levyn ns.kaupallisin biisi popahtavan kertosäkeensä kanssa.Itse diggaan silti biisistä,vaikka on tullutkin erittäin monta kertaa kunneltua Seuraavana biisinä on Almost Honest,jonka ainakin itse lasken tylsäksi filleriksi,tämä ei aiheuta tunteita suuntaan tai toiseen..seuraava biisi Use the Man onkin toista maata,tämä on ehdottomasti lempibiisejäni levyltä.Lyriikat ja kertsi ovat ovelat,tämä biisi tuo jostain syystä mieleen lempibiisini Countdownilta,Sweating Bulletsin.

Seuraava biisi on jälleen melkoista kuraa,nimittäin Mastermind.Kertosäe
tuo lähinnä vain nolon hymyn naamalle,levyn huonoin kappale ehdottomasti.
Seuraavaksi onkin levyn selvästi vauhdikkain kappale,The Disintegrators.Riffi on loistava ja on kuin suoraan Megadethin debyytiltä Killing Is My Business! Lempibiisejäni levyltä.

Seuraavat kaksi biisiä ovat I'll Get Even ja Sin.Kappaleet ovat mielestäni varsin hyviä,mutta eivät levyn parhaimmistoa.Niiden jälkeen pamahtaakin käyntiin The Secret Place,joka on myös erittäin hyvä kappale,muttei silti The Disintegratorsin tai Use the Manin luokkaa.

Have Cool,Will Travel saattaa alussa pelästyttää tr00-hewarit pätkällä,jossa Dave soittaa akustista ja lauleskelee hauskasti auton penkillä (tai sen kuvan minä ainakin sain,lol),mutta kaikeksi onneksi kappale pamahtaa nopeasti käyntiin hienolla riffillä.Hyvä biisi kaikenkaikkiaan.

Seuraavana onkin sitten She-Wolf,myös Trustin tapaan tunnettu biisi.Dempattu kitarariffi on erittäin hyvä ja kappale kulkee muutenkin todella sujuvasti.Lopun soolo on loistava,biisi on ehdottomasti levyn parhaimmistoa,ellei paras.She Wolfin jälkeen lähtee käyntiin Vortex,jonka kitarariffi on ehdottomasti yksi parhaista mitä Megadeth on koskaan tehnyt.Muutenkin biisi on vauhdikas ja omaan korvaani kuullostaa älyttömän hyvältä!

Levyn päättää FFF (Fight For Freedom) joka on varsin kelvollinen,tosin hieman laimeahko.Omasta mielestäni joko She-Wolf tai Vortex olisivat toimineet paremmin lopetusbiiseinä.

Kaiken kaikkiaan hyvä levy Megadethilta,tosin ei suinkaan täydellinen,parin biisin ollessa täysin tyhjänpäiväisiä.She-Wolf,Vortex,The Disintegrators ja Use the Man kuitenkin vievät levyn selvästi plussan puolelle.

Jos pidätte Countdown to Extinctionista,niin suosittelen ehdottomasti ostamaan myös Cryptic Writingsin,lähes yhtä hyvä levy on omasta mielestäni kyseessä.

8,5/10

Ramones - You Don't Come Close (2004)

Loistava keikka. Yksi Ramonesin parhaista. Taitaa olla audioripattu Saksan TV:ssä esitetystä 11 biisin showsta. En vaan ymmärrä, miksei koko keikkaa voinut julkaista, kun siitä kuitenkin on olemassa parempi ja pidempi 21 biisin audio- ja videoversio. Kuitenki onneksi melkeenpä parhaimmat biisit on jätetty, ja turhimmat karsittu pois.

9/10

Kiss - Destroyer

Destroyer tuli sitten ostettua, aluksi biisit eivät niinkään iskeneet mutta parin kuuntelukerran jälkeen alkoivat jo kuulostaa hyviltä. Destroyerin biisit ovat omasta mielestäni enemmänkin sellaista pop/rockia, jotka saavat minut ainakin mukavasti biletuulelle. Pari huonoa kappaletta tietenkin löytyi, kuten yleensä.
Biisit ovat myös sopivan pitkiä, noin 3minuuttia keskimäärin. Yksi parhaista Kissin albumeista ehdottomasti.

9/10

AC/DC - Live

Kaikki klassikot löytyvät tältä albumilta, kuten Thunderstruck, Back in Black ja Highway to Hell. Todella hyvä ostos tämäkin. Mainiota rock'n'rollia levyn alusta loppuun, tosin pari kappaletta ovat vähän sellaisia hutaistuja. Muuten täytyy sanoa, että kaikki parhaimmat AC/DC:n biisit löytyvät.

9/10

Velvet Revolver - Libertad

Ostin Velvet Revolverin uusimman albumin ihan voidakseni tutustua kyseiseen bändiin. Täytyy sanoa, että pienehkönä pettymyksenä tuli, mutta ei levy toki huono ole. Kappaleen singlet "She Builds Quick Machines" ja "The Last Fight" olivat ainutlaatuisia. Osa muistakin kappaleista oli ihan kuunneltavia, mutta osa oli juuri sellaisia balladeja joita en voi sietää. Ihan kuunneltava albumi johon sisältyy hiukan liian monta hutaistua kappaletta.

7/10

Primordial - Imrama
Jos puhutaan kovista debyyteistä..

..niin tässä on oma vahva ehdokkaani kovimmaksi.

Ensikosketus Primordialiin tuli tosiaan tuon uuden materiaalin muodossa, ja oli tavallaan harmillista lähestyä bändin vanhempaa tuotantoa vasta jälkeenpäin. Tämän bändin kohdalla siis, kun ajatteli, että kun uusi tavara on loistavaksi hiottua pakanametallia, niin millaista se vanha muka voisi olla? Noh.. Hivenen erilaista, mutta itsensäkuuloista ja samalla omalla sarallaan erittäin laadukasta.

Tällä levyllä on huomattavissa kaikki primordialaiset piirteet. Pirun kovia riffejä, monipuolisia vokaaleita (joista puhtaat tosin ovat vielä hivenen hiomattomat), haikeaa melankoliaa ja iskevät kappalerakenteet. Tämä tosin ei paljoa kerro, mutta totta se on, kun sanon, että tässä on todellista tunnetta pelissä. Toki tämä on lähempänä sitä blackmetallista ärhäkkyyttä mitä uudempi tavara, mutta silti tältä on löydettävissä todella tunnelmallisia kohtia, jotka yhdistettynä em. brutaalimpaan menoon muodostavat hyvän kokonaisuuden.

Biiseistä yksikään ei ole toista huonompi, 'tasavahva' lienee paras ilmaisu tälle levylle. Tietysti kaikki kliimaksit löytyvät, mutta ne eivät kykene himmentämään koko muullakin levyllä vallalla olevaan hypnoottista vetovoimaa. Esim. Mealltachissa mennään aika alakuloisissa sfääreissä, ja tämä biisi jos joku on mieluisin tältä letulta.

Erityismaininta debyyttilevylle harvinaisen hyvistä soundeista, jotka ovat muhkeat ja eläväiset - ei olla sorruttu kellarisoundiin, mutta toisaalta ollaan todella kaukana kliinisyydestä ja muovisuudestakin. Toisaalta Primordial ei ole kyennyt välttymään pienoisilta kömpelöiltä ratkaisuilta, jotka tosin voi kuitata jo sillä, että ne eivät häiritse pätkän vertaa.. ja tämähän on debyytti.

9-/10

Sublime Cadaveric Decomposition - 2


Kyseessä on siis ranskalainen grindcorea soittava yhtye, jonka levy, nimeltään "2", potkii palleille ja lujaa! Levy on alusta loppuun silkkaa murhaa. SCD on parhautta grindcoressa.
Musiikki voi tosin alkaa joillekin kuulostaa puuduttavalta.

Jos jotakuta kiinnostaa kuunnella, click
4/5

Refused- The Shape Of Punk To Come

Mitäköhän tästäskin voisi sanoa?
Paras hc-punk levy koskaan.piste
Levyltä ei löydy yhtään huonoa biisiä mikä on erittäin harvinaista.
Levyltä pomppaa esiin Liberation Frequency, Summerholidays VS. punkroutine, Refused party program, Refused are fucking dead, Shape of punk to come ja tietysti paras hardcore biisi ikuna New Noise. Jos joku ei ole New noisea kuullut niin tuossa olisi linnkiä.
Vallankumousta odotellessa.

5/5

Judas Priest - Sad Wings Of Destiny
Sarjassamme heviklassikot..

Jo Victim Of Changes on omiaan kertomaan, että kyseessä on varsin Black Sabbath-vaikutteista alkukantaista heavy metallia. Moisesta ei kuitenkaan tule minkäänlaista pahaa makua suuhun, varsin toimiva aloituskappale, jonka loppuosa on haikeudessaan varsin.. haikea?

Yksinkertaisia ja toimivia riffejä löytyy. Robin vokaalit ovat vielä hieman hiomattomat, missä saattaakin piillä osa niiden viehätysvoimaa tällä levyllä. Vaihtelua on ihan sopivasti n. 40 minuuttiselle levylle. Esimerkiksi The Ripper on melko nopeasti ohimenevä rokka-annos, mutta toimiva, ja Dream Deceiver on vahvasti ehdolla sarjan "paras metalliherkistely koskaan" voittajaksi. Akustinen soitanto tukee hyvin pääosassa olevaa Robia lauluineen, ja kiljunnat ovat se lopullinen kruununjalokivi biisille. Kitarasoolo on aika namu.

Eipä levyltä muutenkaan löydy heikkoja lenkkejä, yksinkertaista tosiaan, mutta ah, niin toimivaa. Island Of Domination on täydellinen lopetus levylle. 9/10


Shining - V: Halmstad
Halmastad on yksinkertaisista elementeistä rakennettua, rokkaavasti groovaavaa black metallia. Levy tasapainoilee haudanharmaan tunnelmoinnin, jota rakentavat esim. piano ja akustinen kitara, sekä juurikin rokkaavan kaahailun välillä. Aloitusbiisissä sen jo huomaa. Sen suvantokohdat eivät ole mitään tylsiä täytepaloja jotka haluaa skipata yli, vaan ne toimivat hyvin vastapainona. Riffit ovat, kuten todettua, melko yksinkertaisia, kuten koko tällaisen musiikin idea, mutta monotonisuutta ei paljoa pääse syntymään, kiitos vaihtelun.

Levy on tasavahva, eikä mitään täytebiiseiksi nimettäviä kappaleita löydy. Itsemurha-asenteella etenevää kamaa. Esim. Yttligare Ett Steg Närmare Total Jävla Utfrysning rokkaa äärimmäisen ankarasti, jonka riffit ovat melkein haikeita. Omalla tavallaan ainakin. Tarttuvaa tavaraa, joka aukeaa melko vaivattomasti, mutta josta riittää kuunneltavaa pitkäksi aikaa. 9-/10

Lainaus:06.09.2008 JohnCracker kirjoitti:
Island Of Domination on täydellinen lopetus levylle.

Se levy muuten alkaa Preludesta ja loppuu Deceiveriin. Siis alun perin, CD-versiossa levyn A- ja B-puolet on vain käännetty ympäri. Suosittelen kokeilemaan myös alkuperäistä biisijärjestystä

-

SIINÄ on The Täydellisin Lopetus Levylle Ever.

Juuh, tuli nettiä selatessa huomattua, että on biisijärjestystä muutettu alkuperäisestä.

Bleed The Sky - Paradigm in Entropy


1. Minion 4:11
2. Killtank 3:37
3. Paradigm in Entropy 3:34
4. Skin Un Skin 4:08
5. Leverage 3:56
6. The Martyr 5:50
7. Gated 3:02
8. God in the Frame 3:57
9. Division 3:26
10. Borrelia Mass 7:41

Kuunneltuani bändin myspace-sivua päätin sitten ostaa heidän kummatkin levynsä. Ensiksi käteen osui tämä levy. Alkuun päästiin hyvin Minion kappaleella, joka on levyn reilusti paras biisi. Killtankkin oli vielä hyvä, ja Paradigm in Entropy oli kanssa erittäin kova biisi. Mutta sitten, Skin Un Skinin myötä alamäki alkoi. Kerrassaan melko surkeaa, ja samaa surkeutta jatkaa Leverage ja The Martyr. Seuraavaksi sitten 3 minuuttia kestävä instrumentaali Gated, ei ainakaan nostanut levyn tasoa yhtään ylemmäs. Sitten päästiin God in the Frameen. Levy nousi äkkiä todella kiinnostavaksi, mahtava biisi pitkän tylsän tauon jälkeen. Samaa linjaa jatkaa loistava Division biisi. Levyn loppulaimennuksen hoiti taas tasapaksu Borrelia Mass.

Keskivertoisuudessaan surkean hyvä levy. Joukkoon mahtuu surkeita p*skoja, mutta myös mahtavia hittejä, niistä nimeten Minion, Paradigm in Entropy, God in the Frame ja Division.

Muut biisit iskivät bändin pohjamutiin, silti odotan toiselta levyltä enemmän.

Arvosana: 3/5

Brighter Death Now - May All Be Dead



Tästä ei noisemusiikki enää paljoa parane. Levyn kuunneltua pää on kuin vasaralla taottu joka tietysti positiivinen asia. Suosittelen lämpimästi kaikille noisen ystäville!

Nyt tulee toisen levyn tuomio...

Bleed the Sky - Murder the Dance


1. Knife Fight in a Phone Booth 3:40
2. Sullivan 3:53
3. Murder the Dance 4:15
4. The Sleeping Beauty 4:25
5. Morose 5:27
6. Occam's Razor 4:04
7. Bastion 4:13
8. Slavior 4:39
9. Kettle Black 3:22
10. Poseidon 4:20
11. The Demons That Could Be 3:48
12. Vertical Smile 17:34

Nyt siis tämän toisen levyn arvostelu. Levy alkaa erittäin hyytävänmahtavalla Knife Fight in a Phone Booth biisillä, joka on kuitenkin nimetty melko... no, omaperäisesti. Sitten jatketaan samoissa tunnelmissa, Sullivan nimisellä biisillä. Mahtavaa kamaa! Sitten vuorossa on levyn nimikkobiisi Murder the Dance. Tämäkin on niiin loistava biisi että... Aluksi luulin, että seuraava biisi, The Sleeping Beauty, olisi joku rauhallinen biisi, mutta se olikin päinvastoin, samalla linjalla jatketaan loistavan metallin parissa. Morose biisin puolivälissä jo ajattelin, että tämähän on vuosikymmenen paras levy ikinä, 5 ekaa biisiä ja helvettttin hyviä kaikki. No, onneksi levyn tasoa tuli laskemaan Occam's Razor, joka on surkeudessaan huono täytebiisi. Bastion kappaleen myötä levyn kuunteluarvo nousi taas taivaisiin, levyn parhaita ellei jopa paras biisi kun on. Slaviorkin on mahtava biisi, muttei yllä Bastionin tasolle. Kettle Black ja Poseidon taas ovat melko tasapaksuja huutobiisejä, ei huonoja, mutta ei mitään parhaitakaan. Tässä vaiheessa alkoi tylsyys iskeä, kunnes The Demons That Could Be tuli vuoroon, taas kerran tajunnanräjäyttävä biisi. Levyn lopettaa hienosti 3min kestävä Vertical Smile. Miksiköhän siinä on tyhjää ääntä jopa 14 minuutin verran lopussa...?

No, lyhyesti parhaita levyjä mitä minulla on. Tästä on vaikea pistää paremmaksi! Vain Occam's Razor laski levyn tasoa.

4.5/5

Primordial - Storm Before The Calm
Primordial se jaksaa järkyttää. Kun kuuntelee minkä tahansa pitempi-ikäisen bändin tuotantoa läpi, odottaa kuulevansa edes jonkinlaista tason laskua, miekan tylsymistä ja vastaavaa - no, jos ei niitä, niin edes monotonisuutta ja itsensätoistavuutta. Mutta ei, voihan saatana! Fanipojan hörhöilyä ehkä, mutta niin totta. Ei heikkoa levyä, ei heikkoa biisiä, ei kompromissia.

Storm Before The Calm iskee heti myrskynä kuuntelijan korviin (muka-ovela letkautus). Blastbeatit murjovat ja tempo on (ei kai?) huipussaan. The Heretics Age ehtikin aluksi pelästyttää minut, että tätäkö tämä levy nyt sitten on. Mutta ei, tämä mahtava aloitusbiisi pitää sisällään sitä Primordialin tutuksi tekemää eeppisyyttä, ja kitarariffit ovat mahtipontisia alusta loppuun. Alan örisee vakuuttavasti, mutta myös puhtaat, jotka tällä levyllä alkavat aiempaa enemmän olla esillä, ovat todella mainiota kuunneltavaa. Jo aloitusbiisi ei jätä mitään toivomisen varaa, eikä levy ehdi missään vaiheessa pettää.

Heikkoa hetkeä ei taaskaan osaa löytää, mutta omalla tavallaan minua jäi harmittamaan se, ettei tältä levyltä löydy niin selvää haikeutta tai melankoliaa sisältävää biisiä, kuten muilta levyiltä. Toisaalta, tämä on eräänlainen teemalevy, eikä myrskyssä ehdi olla herkkää hetkeä, se tulee vasta jälkeenpäin, tyynellä, The Gathering Wildernessillä.. Ja mitäpä väliä silläkään, kun levy puree niin pirun hyvin.

Äärimmäisempi aluevaltaus. Tai valtaus ja valtaus.. 9/10

Primordial - Spirit The Earth Aflame
Tässä on introbiisi. Miksihän se kuulosti niin laimealta ajatukselta, ennen kuin alkoi kuuntelemaan? Nimikkobiisi tosiaan aloittaa hieman päälle pariminuuttisella kestollaan, mutta eipä se ole mitään turhanpäiväistä surinaa, pörinää, elokuvasta lainattuja lauseita tai vastaavaa, vaan varsin hyvää aaltoilevaa tunnelmointia kitaroilla, jotka sävyttävät Alanin julistusta.

STEA:lla on monenlaista. Gods To The Godless on jo ensikuulemalta todella iskevä kipale, eikä siitä uhkuvan voiman mukana voi olla menemättä ajatuksissaan. Tarttumapintaa siis on, mutta toisaalta tämä ei ota kuluakseen poiskaan, sillä moniulotteinen levy on kyseessä.. jälleen kerran. Jätkät vain osaavat luoda niin eeppisiä kappaleita hyvine rakenteineen, että sitä ei voi kuin ihailla. Alan ärjyy varsin kireästi, vakuuttavasti, kuten aina. Puhtaatkin toimivat. Taas. Ja esimerkiksi The Soul Must Sleep viehättää polveilevalla soitannollaan. Jälleen kerran todella tasavahva levy Primordialilta, enkä kyllä osaa sanoa, mikä tässä olisi huonosti. Lisäksi levyn päättävä 8-minuuttinen Children of the Harvest on todella mainio lopetus levylle, kiitos todella korkeisiin sfääreisiin kohoavan tunnelmansa..

9/10

Shinedown - Sound of Madness

Aivan mahtava albumi aika tuntemattomalta bändiltä, genre
on Hard-Rock ja jokaikinen laulu on mainio.
Top 3 biisiä ovat mielestäni:

1. Sound of Madness
2. What a Shame
3. Breaking Inside

Tämä kyllä on uusi lempibändini ja suosittelen lämpimästi
kaikkia edes kuuntelemaan yhden biisin tältä albumilta.
BTW, albumi koostuu 14 laulusta johon sisältyy muistaakseni
3 bonus-trackkia.

Popeda - Täydelliset miehet

Taattua Popedaa, ei voi muuta sanoa kuin että oli todella kannattava ostos. Ja Costello osaa kyllä käsitellä tota kitaraa, ja on kyllä tehny loistavia biisejä levylle. Pakko ostos kaikille jotka Popedaa kuuntelee tai on kuunnellut ja tykännyt.

Judas Priest - Painkiller


Noniih, ei ole kyllä viimeksi hankkimani levy mutta pakko tästä on heittää jotain kommenttia :)

Kyseessähän on siis Judas Priestin levy vuodelta 1990, ensimmäinen missä on mukana rumpali Scott Travis. Levy on huomattavasti edeltäjäänsä Ram it Downia nopeampi ja agressiivisempi, voin vain kuvitella fanejen ilmeet aikoinaan kun laittoivat vinyylin soittimeen ja nimibiisi pärähti käyntiin.. :)

Nimikkobiisi Painkiller aloittaa levyn semmoisella voimalla mitä ei ole ennen nähty, Traviksen rumpusoolo alussa purkautuu mahtavaan metalliriffiin, jonka päälle itse Rob Halford kiljuu tavalla mitä ei ole ennen nähty. Tämä biisi on ehdottomasti yksi parhaista suorituksista Halfordilta ellei paras, sen verran upean kuulloista on, kylmät väreet ovat taattu aina tätä biisiä kuunnellessa!

Hell Patrol on hieman hitaampitempoisempi vetäisy, mutta biisi on erittäin tarttuva ja riffit ovat kovia. Levy jatkuu suoraan All Guns Blazingin alkuvokaaleilla, mitkä Rob vetää todella korkealta ja kovaa! Varsin nopeatempoinen biisi mistä ei todellakaan tekemisen makua puutu.

Leather Rebel jatkaa samoilla linjoilla, ollen erittäin sulava ja tarttuva kappale, erittäin tiukka biisi, yksi suosikeistani levyltä.

Metal Meltdown ja Night Crawler eivät tykitä aivan yhtä hyvin kuin ensimmäiset biisit, mutta todella hyvistä kappaleista on kuitenkin kyse, varsinkin Metal Meltdown on todella kovaa kamaa..

Between the Hammer and the Anvil on yksi ehdottomista suosikeistani Painkilleriltä. Biisi ei ole älyttömän vauhdikas, mutta erittäin jämäkkä ja tarttuva biisi, jonka soolo on parhautta. Tämän biisin kuuleminen kesäkuun keikalla oli melkoinen yllätys minulle ja ehdottomasti yksi parhaita muistoista mitä on jäänyt keikoilta :) Ja muuten, jos jotain biisiä lauleskelen Painkilleriltä yksin himassa, se on ehdottomasti tämä :D

One Shot at Glory päättää levyn varsin tyylikkäästi, joskin biisi on huomattavasti kevyempi ja popahtavampi kuin muu osa levystä. Iskee silti!

Noh tulihan taas väsyneenä kirjotettuna päin p3rsettä mutta ei se mitään, tärkeintä on se että Painkiller on yksi metallin historian parhaimpia levyjä ja kuuluu ehdottomasti kaikkien hevimiesten perustietoon :) Jos tätä levyä et vielä omista niin nyt hankkimaan, et varmasti pety (ellet sitten ole joku ihme kapeakatseinen jolle ei kelpaa voimakkaat, puhtaat ja ennen kaikkea korkealta vedetyt vokaalit)!

Suokaa anteeksi, menen tästä kuuntelemaan nimibiisin jälleen kerran!

Tullut viimeaikoina ostettua todella paljon levyjä; mutta tässä kolme viimeisintä.



Type O Negative - Bloody Kisses
Keräilyssä TON:n tuotantoa ja tämä osui kaupassa silmään. Aiemmin hyllyssä oli jo Slow, Deep And Hard, World Coming Down ja Dead Again. Hyvä levy, jota kuuntelee mielellään. Ihan vielä ei kaikkea osaa sanoa levystä, koska on jäänyt kuuntelu pariin kertaan, mutta hyviä biisejä levyltä löytyy.



Paradise Lost - One Second
Hyvä säkäni anttilassani jatkuu jatkumistaan, kun tämä tarttui myös mukaan Bloody Kissesin ohella. Molemmat olivat vielä Mid Pricejä. Ennestään Paradise Lost oli tuttu itselle pelkästään uusimman, In Requiemin kautta. One Second paljastui aika samanlaiseksi albumiksi, vokaalit ovat vaan vähän... "Gootimmat". Itse pidän levystä, vaikka aika rockia onkin. One Second, Say Just Words ja Disappear ovat jääneet nyt ensimmäisillä pyörityiskerroilla mieleen.



Mokoma - Viides Vuodenaika EP
Vihdoin löysin tämän Ep:n, keräilymielessä tuli hankittua (poistohintaan kun oli), vaikka iät ja ajat on ep löytynyt ykkösinä ja nollina koneelta. EP:hän on täyttä rautaa. Kappaleet Syvyys on vaiti, Sirppi ja Viholliset 2006 Toimivat levyltä parhaiten. En elä talven yli toimii ihan hyvin hitaana fiilistely kappaleena, mutta häviää silti KL:n Kuu saa valtansa auringolta ja Itken silmät päästäni kappaleille. Death käännös; Avoin hauta on myös ihan mukava coveri.

Lainaus:08.10.2008 Pelittaja10 kirjoitti:
Judas Priest - Painkiller


Noniih, ei ole kyllä viimeksi hankkimani levy mutta pakko tästä on heittää jotain kommenttia

Kyseessähän on siis Judas Priestin levy vuodelta 1990, ensimmäinen missä on mukana rumpali Scott Travis. Levy on huomattavasti edeltäjäänsä Ram it Downia nopeampi ja agressiivisempi, voin vain kuvitella fanejen ilmeet aikoinaan kun laittoivat vinyylin soittimeen ja nimibiisi pärähti käyntiin..

Nimikkobiisi Painkiller aloittaa levyn semmoisella voimalla mitä ei ole ennen nähty, Traviksen rumpusoolo alussa purkautuu mahtavaan metalliriffiin, jonka päälle itse Rob Halford kiljuu tavalla mitä ei ole ennen nähty. Tämä biisi on ehdottomasti yksi parhaista suorituksista Halfordilta ellei paras, sen verran upean kuulloista on, kylmät väreet ovat taattu aina tätä biisiä kuunnellessa!

Hell Patrol on hieman hitaampitempoisempi vetäisy, mutta biisi on erittäin tarttuva ja riffit ovat kovia. Levy jatkuu suoraan All Guns Blazingin alkuvokaaleilla, mitkä Rob vetää todella korkealta ja kovaa! Varsin nopeatempoinen biisi mistä ei todellakaan tekemisen makua puutu.

Leather Rebel jatkaa samoilla linjoilla, ollen erittäin sulava ja tarttuva kappale, erittäin tiukka biisi, yksi suosikeistani levyltä.

Metal Meltdown ja Night Crawler eivät tykitä aivan yhtä hyvin kuin ensimmäiset biisit, mutta todella hyvistä kappaleista on kuitenkin kyse, varsinkin Metal Meltdown on todella kovaa kamaa..

Between the Hammer and the Anvil on yksi ehdottomista suosikeistani Painkilleriltä. Biisi ei ole älyttömän vauhdikas, mutta erittäin jämäkkä ja tarttuva biisi, jonka soolo on parhautta. Tämän biisin kuuleminen kesäkuun keikalla oli melkoinen yllätys minulle ja ehdottomasti yksi parhaita muistoista mitä on jäänyt keikoilta :) Ja muuten, jos jotain biisiä lauleskelen Painkilleriltä yksin himassa, se on ehdottomasti tämä

One Shot at Glory päättää levyn varsin tyylikkäästi, joskin biisi on huomattavasti kevyempi ja popahtavampi kuin muu osa levystä. Iskee silti!

Noh tulihan taas väsyneenä kirjotettuna päin p3rsettä mutta ei se mitään, tärkeintä on se että Painkiller on yksi metallin historian parhaimpia levyjä ja kuuluu ehdottomasti kaikkien hevimiesten perustietoon :) Jos tätä levyä et vielä omista niin nyt hankkimaan, et varmasti pety (ellet sitten ole joku ihme kapeakatseinen jolle ei kelpaa voimakkaat, puhtaat ja ennen kaikkea korkealta vedetyt vokaalit)!

Suokaa anteeksi, menen tästä kuuntelemaan nimibiisin jälleen kerran!

Entäs Touch of Evil?

Se tosiaan unohtu, nyt vasta huomasin. Sehän on erittäin tunnelmallinen biisi, periaatteessa varsin erilainen muuhun levyyn verrattuna. Kertsi on todella tarttuva ja melodiat ovat upeita, erittäin hyvä livebiisi Robin laulu on tässäkin hienoa kuunneltavaa ja tue hyvin tunnelmaa biisiin :p

E: Ja tosta One Shot at Glorysta oli vähän väärä muistikuvaa, ei tuossa ole popahtavaa oikeastaan kun tuo kertsi muutenhan tuo on kovaa tykitystä!

Metallica - Ride the Lightning

Nyt tuli kyllä ostettua oikea helmi. Ride the Lightning on melko varmasti raskassointuisin Metallican albumi, mikä ei todellakaan ole huono asia. Jokaisesta biisistä löytyy hyviä riffejä ja melodioita, etenkin nimikkokappale ja "For Whom the Bell Tolls" ovat yhtiä parhaimpia Metallican biisejä. Kirkin soolot ovat myös parhaimmasta päästä. Biisi tai pari lisää ei olisi ollut huono asia, sillä kahdeksan raitaa ei ole hirveän paljon (tosin biisit ovat kyllä melko pitkiä). Suosittelen kyseistä albumia kenelle tahansa trash metallin ystävälle. Tämä raskassointuinen trash metal-albumi ei tuota pettymystä kenellekään.

4.5/5

Moonsorrow - Verisäkeet.
Keräilymielessä hankein tämän huippualbumin. Folk / black -metallia soittava Moonsorrow on yksi lempiartisteistani. Tämä levy on heidän toiseksi uusin kokopitkä levy vuodelta 2005.

Musiikki on paikoin ihanan synkkää kitarariffistä toiseen aaltoilevaa mahtavuutta säestettyinä Ville Sorvalin loistavilla örinä / huuto -lauluilla ja välistä folkimpaa, jossa kansansoittimia kuten munniharppuja ja huiluja on käytetty loistavasti takaamaan tunnelmointi. Lyriikat ovat pakanallista tai luontoon liittyvää. Välillä on puhdaslaulua (mm. Henri Sorvali) ja kuoro-osiota jotka takaavat hienon vaihtelun.

Kappaleita on 5: Karhunkynsi, Haaska, Pimeä, Jotunheim ja Kaiku. Ensimmäiset neljä ovat pitkiä ja eeppisiä kappaleita joista kaiken saa irti vasta lukuisten kuuntelukertojen jälkeen. Suosikikseni on noussut Jotunheim joka tarkoittaa viikinkimytologiassa Jää-jättiläisten maata. Viimeinen on loistava nuotiolaulu puhtaine lauluineen ja akustisine kitaroineeen. Kaikenmoiset luontoäänet kuten tuulen humina, suden ulvonta, lintujen laulu sekä tulenrätinä ovat mahtavia yksityiskohtia.

Omasta mielestäni genressään yksi parhaista levyistä ja lähes täydellisyyttä hipova. Levy on kokonaisuutena erittäin eheä. Siksi myös pisteitä se saa sen mukaisesti

10- / 10

AC/DC - Black Ice

Nyt tuli sitten uusi AC/DC:n studioalbumi ostettua. Täytyy sanoa, ettei levy ollut pettymys. Biisejä on kokonaiset 15, eikä yksikään niistä ole erityisen huono. Vokalisti Brian Johnson on yhtä hyvä kuin ennenkin, sekä rytmikitaristi Malcolm Youngin, basisti Cliff Williamsin ja rumpali Phil Ruddin yhteistyö on kellontarkkaa niin kuin aina ennenkin. Huono puoli tässä levyssä on kuitenkin se, että albumi on kevytsointuisempi kuin entiset albumit ja osa biiseistä on jonkin verran blues-painoitteisia. Vaikka kappaleet sinänsä eivät ole huonoja, jäin itse kaipaamaan vanhaa, raskassointuisempaa AC/DC:tä. Mutta kun viimeiseksi studioalbumiksi tulee Black Ice jäämään, niin minkäs teet. Kaiken kaikkiaan Black Ice on hyvä albumi, joka sisältää sitä vanhaa tuttua ja turvallista perus AC/DC:tä.

4/5