Lainaus:08.02.2009 JohnCracker kirjoitti:
Metallica - Ride The Lightning


Mutta Lars ei ole kummoinen rumpali. Sori. Tuli vain huomattua levyn melko yksinkertaisista rumpukompeista ja -filleistä.

Nyt on kyllä pakko tarttua tähän. Eihän siell' mikään Gene Hoglan ole kannuttamassa, mutta tiukkaa ja varsin monipuolista settiä Lars IMO kys. albumilla kiskoo, toisin kuin nykyjään... Täähän on vain meikäläisen vaatimaton mielipide, mutta koitappa kuunnella se levy uudestaan täysin vapain mielin ja ilman sitä "ah niin trendikästä Lerssin dissaus"-asennetta.

Sorppa offtopic.

En minä ole koskaan ennen dissannut Larsia, enkä dissaa vieläkään..

Joo pahoittelen hieman liian kärjistettyä ilmaisuani, mutta meinasin lähinnä vaan sitä, että omasta mielestäni levyn rumpuraidat ovat todellakin laadukkaita, monipuolisia ja iskeviä, jolloin sinun kommentointisi pisti silmään, että oletko kuunnellut levyä nyt vain toisella korvalla vai mikä mättää. Mutta tämähän on vain mielipiteistä kiinni. Pahoitteluni.

Arthemesia - a.O.a


Julkaisupäivä: 4.3.2009
Kesto: 51:43



Kappaleet:

1.) Of The Owls, Of The Wolves And Of The Nature: Revisiting The Microcosm (Pt. I)
Albumin intro, instrumentaali-kappale. Luo mielenkiintoisen ja uhkaavan tunnelman sekä antaa hieman esimakua tulevasta. Ei tarjoa mitään erikoista kappaleena, mutta introna toimii äärimmäisen hyvin.

Kesto 3:00.
Arvosana: 8+

Valkoinen Susi
Kappale käynnistyy aivan mahtavalla introlla joka lopulta räjähtää todella tunnelmalliseen riffiin. Loput kappaleesta on hieman laimeampaa, vaikkakaan ei missään nimessä huonoa.

Kesto: 8:25
Arvosana: 8.5

Patheme

Kertakaikkiaan mahtava kappale. Tunnelma oli aivan huipussaan ja kaikki toimi. Ei tästä huono sanottavaa löydy. Erityisen hienosta outrosta isoa plussaa.

Kesto: 13:08
Arvosana: 9.5

a.O.a

a.O.a jatkaa siitä mihin Patheme jäi. Tunnelma on läpi kappaleen aivan mahtava, ja kertosäkeessä ampaistaan jonnekkin toiseen ulottuvuuteen. Eipä tästäkään huonoa sanottavaa löydy. Kaikki toimii.

Kesto: 6:57
Arvosana: 10-

The Noble Elements

The Noble Elements rauhoittaa hieman meininkiä. Melko junnaava kappale ja tunnelmakaan ei aivan yllä kahden edellisen tasolle. Ei kuitenkaan yhtään hullumpi kappale, mutta selkeästi levyn huonoin veto.

Kesto: 10:20
Arvosana 8

Liber Omega (& The Macrocosm Manifest III)

Tätä kappaletta voisi ylistää loputtomiin. Rauhallisesta introsta kehkeytyy kolmen minuutin jakso jonka aikana kaikki jyrätään maantasalle. Juuri oikeassa kohdassa ja oikealla tavalla kappale muuttuu Pink Floydmaiseksi pohdiskeluksi, joka on vain alkusoittoa lopulle, joka on yksi ikimuistoisimmasta lopetuksista mitä on kappaleelle ja albumille ikinä tehty. Lopulle, joka täytyy vain ehdottomasti kokea hyvällä laadulla jokaisen itse...

Kesto: 9:55
Arvosana: 10+.

Kokonaisuus

Albumin kokonaisuus on todella uniikki. Tunnelma on läpi albumin mahtava. Soitto -ja laulupuolelta ei moitittavaa löydy ja soittajat vetävätkin todella tiukasti, örinöistä löytyy oikeasti vihaa ja puhtaat vokaalit ovat erinomaisia. Vaikka kyseessä on black metalliksi luokiteltava levy, albumi on laadukkaasti tuotettu ja soundeista saa selkoa. Albumi ei kuitenkaan ole ylituotettu missään nimessä.

Lopullinen arvosana albumille: 10- sekä "Suosittelen!" - leima.

Sori kun poikkean aiheesta mutta kun en tiedä mistä muualtakaan kysyä. Eli kun peleissä on aluekoodaukset (tai no ei kaikissa kuten ps3 peleissä) niin onko niitä myös CD-levyissä? ajattelin nimittäin play.com:sta tilata yhen albumin ja se tulis brittilästä (kuten moni varmaan tietääkin) mutta se on australialainen versio siitä albumista. Tai ainakin siinä perässä lukee "Australian import" eli luulisin tuon tarkoittavan sitä, että se on australialainen versio. Kiitos jo etukäteen.

AC/DC: Black Ice julkaistu lokakuussa 2008

Tämä on ensimmäinen ostamani kyseisen bändin levy. Olin jo ennen levyn ostamista kuunnellut bändin musaa ja loppujenlopuksi kun levy oli alennuksessa ostin sen.
Jos tykkää hyvästä rockista niin tämä on pakkohankinta. Mielestäni levyn paras biisi on "Rock 'n Roll Train" mutta levy on muutenkin hyvä.
En kadu ostosta ja suosittelen kaikille.

9+/10 pistettä

Lainaus:12.03.2009 mast3rofpuppet kirjoitti:
Eli kun peleissä on aluekoodaukset niin onko niitä myös CD-levyissä?

Ei ole.

Iron Maiden - Seventh Son of a Seventh Son

Tuli tämä ostettua sitten eilen. Vaikka olin kuunnellut biisit läpi tuubista kerran eivätkä oikeen iskeneet, niin silti tämä osui käteeni hetken mielijohteesta. Kotiin päästyäni kuuntelin albumin läpi uudemman kerran, jonka jälkeen pystyin toteamaan vain yhden asian; luultavasti Iron Maidenin paras albumi.

Moonchild on energinen aloitus, jonka jälkeen seuraa hyvin tunnelmallinen ja kaunis Infinite Dreams. Kolmas biisi onkin sitten Can I Play With Madness, joka on yhdessä The Evil That Men Don ohella ehdottomasti levyn paras biisi. Molemmissa kappaleissa kertosäkeet ovat niin uskomattoman hyvät, että heräsi kysymys; voiko metallimusiikissa parempia kertsejä olla olemassakaan? Steve Harris on jälleen kerran tehnyt sen. Näiden kahden mestariteoksen jälkeen seuraa itse nimikkokappale, jossa eeppisyys korostuu ja melodiat jäävät tarttuvina soimaan mieleen. Biisi etenee ihan mukavaa tahtia, joten tähän yhdeksänminuuttiseen sävellykseen ei ihan heti kyllästy. Kuudes biisi on nimeltään The Prophecy, joka alkaa hitaasti, mutta pian muuttuu hyvinkin raskaaksi. Ehkäpä levyn heikoin biisi, mutta siltikin hyvin onnistunut sävellys. Levyn päättävät The Clairvoyant ja Only the Good Die Young, joissa molemmissa on taas niin hyvät kertosäkeet että huhhuh. Etenkin The Clairvoyant loistavine melodioineen on yksi albumin ehdottomista kohokohdista. Only the Good Die Young onkin hyvä lopetus tälle erinomaiselle albumille, joka lopettaa levyn samanlailla kuin se alkoikin.

Yhtäkään huonoa biisiä en albumilta löydä, kaikki kappaleet ovat todella hyviä ja tunnelma levyä kuunnellessa on eeppinen. Aikaisemmin olin aliarvioinut tämän progehtavan levyn, mutta nyt olen todella tyytyväinen, että ostin sen. Seventh Son of a Seventh Son on melko lailla Maidenin paras albumi, ja kokonaisuudessaan yksi parhaista heavy metal-albumeista ikinä.

5/5

Eternal Tears of Sorrow - Tears of Autumn Rain
Etos tekee toista levyä sitten paluunsa pari vuotta taaksepäin, ja esimakua tulevasta antaa sinkku, johon yhden uuden biisin lisäksi on uudelleennauhoitettu Vilda Mannu.

Noh, heti alkuun on todettava, ettei Etos ole kauheasti muuttunut vuosien saatossa. Edelleen käytetään koskettimia luomaan nättejä melodioita, ja kitarat lähinnä möyrivät taustalla tuoden oman mukavan särmänsä melodeathiin yhdessä parin erityylisen vokaalipuolen kanssa. Erotuksena nykyiseen trendiin, jossa metalcorepuppelit vetävät kertsinsä puhtaasti heleällä poikakuorollaan, Etosin puhtaat laulaa Jarmo Kylmänen paljon edellä mainittua tapaa siedettävämmin.

Lajityyppinsä parhautta Etos on. Hieman uniikkikin kosketus bändillä on uuteen tyylisuuntaansa Tears of Autumn Rainin (ja edellisen täyspitkän) perusteella, kallistuen hieman jopa Nightwishin kaltaiseen mahtipontisuuteen. Mitään kauhean maatamullistavaa ja ällistyttävää Etos ei edelleenkään ole, mutta silti tämä on mukavaa vehreyttä melodeathgenreen. Pieni gootahtavuus (kosketinmelodiat) on imelää, mutta omaan korvaani todella toimivaa. Yksinkertaista koukkuakin löytyy mukavasti, esimerkkinä miltei kliseinen (mutta tällä kertaa niin toimiva) "musiikki pamahtaa huippuunsa ja ukko korisee päälle"-kohta biisin alussa.

Vilda Mannu on vanhempaa tuotantoa, mutta hyvä sekin. Tässä biisissä melodiat on luotu enemmänkin kitaroilla, joiden hieman cobimaisetkin riffit ovat ihan mukavaa kuunneltavaa.

Kaiken kaikkiaan varsin lupaavaa. 8+/10

Cantata Sangui - On Rituals And Correspondence In Constructed Realities
Pahvikansia peittävässä muovissa luki "Female fronted metal blaablaa". Jollain tapaa se herätti epäilyksiä (ennen kuin bändiä itse asiassa kokeili), sillä Cantata Sangui on paperilla täynnä genrensä kliseitä: gootti- ja äärimetallivaikutteilla sävytettyä metallia, jossa nainen laulaa puhtaasti ja mies korisee ilkeästi. Sitä arveli, että onhan tämä jo varmaan kuultu.

No, Cantata Sanguissa on kuitenkin pirusti enemmän särmää kuin 99 prosentissa genrensä edustajista. Jo se fakta, että bändissä ei ole kitaraa vaan kaksi bassoa, antaa odottaa varsin mielenkiintoista menoa. Riffittely on varsin yksinkertaista, mikä ei kuitenkaan tee siitä missään nimessä huonoa. Bassot tukevat musiikillista kokonaisuutta aivan yhtä hyvin kuin kitarakin tukisi, elleivät jopa paremmin, sillä joidenkin biisien yltiömunakkaat bassonäpyttelyt tuovat oman rokkaavuutensa Cantata Sanguihin.

Ja siitä naislaulusta. Nainen tätä bändiä tosiaan äänellään hallitsee, mutta varsin vakuuttavasti eikä vokaalipuolen vuorottelu ole sitä perinteistä, että nainen laulaa mahdollisimman enkelimäisesti ja mies edustaa pirua murinoineen. Tai ei ainakaan ihan noin. Anna Pienimäen ääni on hieman tummasävyisempi kuin female fronted-bändeissä yleensä, ja naislaulu naittaminen yhteen miesmurinan kanssa on yllättävän tyylitajuista.

Konsepti siis toimii, osaset pelaavat hyvin kokonaisuutena. Biisimateriaalikaan ei jätä paljoa toivomisen varaan. Puhdasta tarttuvuuttahan tämä on alusta loppuun, eikä tähän ehdi kyllästyä missään vaiheessa. Heti We'll Have It On Usin käyntiin räjähtävä mahtipontisuus on sarallaan vähintään timanttista. Kertosäe on kuin tervaa, eikä puhdasta hienoutta jää muultakaan levyltä puuttumaan. Broken Starsissa on loistavia melodioita, ja No Longer In The Eyes Of Aletheia edustaa hittipitoisempaa osaamista. Joka tapauksessa tasainen vahvuus on kaiken aikaa voimassa levyllä. Sen kuuntelee aina mieluiten alusta loppuun, mutta tarvittaessa sieltä löytää muutaman hitinkin, jota luukuttaa nopeasti ennen nukkumaan menoa. Kyseessä on varmastikin vuoden parhaita debyyttejä sarallaan.

9/10

Megadeth - Peace Sells... But Who's Buying? Remastered

Kävin ostamassa kyseisen levyn tänään kuudella eurolla Säästöpörssistä.


Wake Up Dead 3.41
The Conjuring 5.04
Peace Sells 4.04
Devils Island 5.05
Good Mourning/Black Friday 6.41
Bad Omen 4.05
I Ain't Superstitious 2.46
My Last Words 4.47
Wake Up Dead (Randy Burns Mix) 3.40
The Conjuring (Randy Burns Mix) 5.01
Peace Sells (Randy Burns Mix) 4.00
Good Mourning/Black Friday (Randy Burns Mix) 6.39


Heti alussa käyntiin rymähtää levyn parhaimmistoon kuuluva Wake Up Dead, joka riffeillään ja sooloillaan jyrää päälle. Seuraava biisi The Conjuring on myös levyn kärkeä. Nimikkobiisi Peace Sells on kenties levyn paras kappale rytmikkäällä bassointrollaan varustettuna. Devils Island on levyn keskitasoa, muttei ollenkaan huono kipale. Good Mourning/Black Friday on loistava veto hienolla alkurimputuksella, loppua kohden biisi kuitenkin muuttuu raskaammaksi. Bad Omen on myöskin mahtava kappale narskuvilla alkuriffeillään. I Ain't Superstitious edustaa kiekon keskitasoa. My Last Words on taas kerran todella hyvä biisi, joka ei jätä kylmäksi.

Yhteenveto: Pakko-ostos vanhan koulukunnan Thrash-Metal-faneille, ja miksei muillekin. Megadethia melkeinpä parhaimmillaan.

Loppuarvosana: 4,9/5

Lamb of God-Wrath

*******en kova levy. Tässä on LoGia parhaimmillaan murina ja kitarat minusta pirun hyviä. Ei tämä ole sitä vanhaa Lamb of Godia enään vaan jotain aivan muuta. Todellakin kannattaa ostaa. Deluxe Editionkin on pirun halpa.

5/5

Iron Maiden - Virtual XI

Blaze Bayleyn aikaisen Maidenin toinen ja samalla viimeinen albumi. Levyn aloitusraita on Futureal, kyseisessä kipaleessa on ihan hyvältä kuulostavia riffejä ja kertosäe ihan menevä, muttei mikään mullistava kappale.
Angel and the Gambler on hyvin pitkä (9:52) ja se jää mieleen varsin ärsyttävänä kappaleena. Miten Harrisillä ei ole käynyt mielessä että sitä kohtaa hoetaan aivan saakelin pitkään. Suunnilleen puolet kappaleesta on tuota hokemista.
Lightning Strikes Twiceon mielestäni melko ristiriitainen kappale, sillä onhan se ihan hyvä, mutta tämä ei sovi ollenkaan Blaze Bayleylle. Kertosäe kuulostaa aika läpältä "MAYBE LIGHTNING STRIKESXSXSSSTWICE!".
The Clansman on levyn ehdottomasti paras kappale. Se on pitkä, mutta täyttä mahtia alustaloppuun. Kertosäe on hyvä ja lopussa se riffi kertsin aikana on todella hyvä ja mieleenpainuva.
When Two Worlds Collide
Ihan mukavaa settiä, muttei mitään mullistavaa. Aika peruskauraa.
Educated Fool
Minulle tämä kuulostaa jotenkin synkältä ja surulliselta kappaleelta, en ole varma onko tämä sitä. Kuitenkin kertsistä pidän ja ihan hyvä kipale kaikinpuolin kyseessä.
Dont Look to the Eyes of Stranger
Tässä taas yksi pitkä kipale, joka ei kummemmin erotu joukosta. Kyllähän tämän kuuntelee ja jotain ihan hyviäkin kohtia tulee vastaan, mutta tosiaan ei mitään kummempaa.
Como Estais Amigos
Aika jännä kipale, en oikein tiedä mitä sanoa, mutta tosiaan aika hyvää settiä. Ehkä hieman yliarvostettu (IMO), mutta silti ihan kiva.

Levylle antaisin arvosanaksi: 3+/5

Megadeth-So Far...So Good...So What? ja Cryptic Wirters. Teen CW:eestä sitten vasta kun olen sen kuunnellut.

Megadeth-So Far...So Good...So What?



Kyseinen levy sisältää pirun hyviä riffejä ja hyvin HC meininkiä. Ainoa minusta Riffillisesti huonoin on tuo In My Darkest Hour, mikä on sitä Megadethin tavara merkki rffittelyä, joka kummittelee päässäni koko ajan.

4/5

Rammstein - Mutter



Kolmas albumi Rammsteinilta minun hyllyssäni. Omistan Rosenrotin, Reise reisen ja tämän. Tämä on niistä paras.

Mutterissa on tuttuun tapaan 11 kipaletta. Ensimmäinen kappale Mein herz brennt on levyn huonoimmasta päästä. Kappale ei kuitenkaan ole huono, ehkä hieman tylsä. Seuraavat viisi kappaletta (Links 2 3 4, Sonne, Ich Will, Feuer frei ja mutter) ovatkin jo parempia. Mukavan raskaita ja jokaisessa on mukavat riffit. Sanatkin kuulostavat hyvältä, vaikken saksaa osaakkaan.

Osa albumin kappaleista on samalla kaavalla tehtyä:
-Sanoja
-kertosäe
-sanoja
-kertosäe
-soolon kuvatus
-kertosäe
Kaikissa kappaleissa se ei tietenkään mitään haittaa. Jotkin kertosäkeet ovat niin hyviä, että tekisi mieli skipata kappaleesta kaikki muu ja kuunnella kertosäettä uudelleen ja uudelleen. Onneksi ne jäävät hyvin päähän, niin voi sieltä "kuunnella" niitä aina uudelleen ja uudelleen.

Eikö aiheen nimen voisi vaihtaa "Arvostele levyjäsi" tms?

Muutama levy tuossa tuli hankittua. Arvostelen yksi kerrallaan ajan kanssa.

At The Gates - Slaughter Of The Soul

1. Blinded by Fear 3:12
2. Slaughter Of The Soul 3:02
3. Cold 3:27
4. Under A Serpent Sun 3:58
5. Into The Dead Sky 2:12
6. Suicide Nation 3:35
7. World Of Lies 3:35
8. Unto Others 3:11
9. Nausea 2:23
10. Need 2:36
11. The Flames Of The End 2:57
12. Legion 3:54 (Slaughterlord Cover)
13. The Dying 3:18 ( Ennenjulkaisematon kappale)
14. Captor Of Sin 3:19 ( Slayer-cover )
15. Unto Others 3:06 (95 demo )
16. Suicide Nation 3:22 (95 demo )
17. Bister Verklighet 1:55 ( No Security-cover )




At the Gates on tunnetusti "Gothenburg"-suuntauksen ensimmäisiä , ja omasta mielestäni parhaita bändejä. "Slaughter Of The Soul onkin yksi Melodeathin tunnetuimmista teoksista. Ja nyt sitten vihdoin hommasin tämänkin klassikon.

Levy on melko suoraviivaista, nopeaa ja pelkistettyä ilman mitään sen kummempia kikkailuja, juuri niin kuin kunnon melodeathin kuuluu. Levyltä löytyy uskomattoman kovia kitarariffejä ja Tomas Lindbergin agressiivinen vokalisointi on ehkä yksi Melodeathin saralla parhaista "rääkyjistä". Hänen äänensä on melko omaperäinen, mutta silti niin hyvin levylle sopiva. Välillä myös rauhoitutaan hetkeksi, kuten välisoitossa "Into The Dead Sky" ja levyn päättävässä "Flames Of The End"-instrumenttaalissa. Yhtään heikkoa lenkkiä levyltä ei löydy, mutta omiksi suosikeiksini nousevat "Blinded By Fear", "Cold", "Suicide Nation" ja "World Of Lies".

"Slaughter Of The Soul" on kaiken jo ansaitsemansa hehkutuksen ansainnut. Levy on ehdottomasti yksi Gothenburg-suuntauksen saralla tärkeimmistä ja parhaimmista teoksista, ja ansaitsee täyden kympin.

10/10

Finntroll - Midnattens Widunder




1. Intro 1:56
2. Svartberg 4:07
3. Rivfader 4:09
4. Vätteanda 4:36
5. Bastuvisan 1:18
6. Blodnatt 5:12
7. Midnattens Widunder 4:40
8. Segersång 1:58
9. Svampfest 2:04

Kyseessä on siis Finntrollin ensimmäinen albumi, joka on julkaistu vuonna 1999. Päätyyliltään levy on Folk Metallia, kuitenkin melko runsailla black metal-vaikutteilla höystettynä, mikä on tässä tapauksesa loistava yhdistelmä. Levy ei siis ole niin humppavaikutteinen kuten vaikka Nattfödd-levy. Noita vaikutteita levyltä kuitenkin löytyy jossain määrin.

Levy on konseptilevy, joka kertoo, kuinka peikkokuningas "Rivfader" ja hänen johtamansa peikot matkaavat aina mustavuortenkin kautta häätääkseen kristityt maastaan. Lopussa sitten juhlitaankin voittoa voitonlaulun ( "Segersång" ) ja sienijuhlan ( "Svampfest" ) muodossa.

Levyllä on juuri sopivasti sekoitettu Folk Metalliin niitä Black Metal-vaikutteita, että saatiin sopivan melodinen, ja kuitenkin niin "tummanpuhuva" kokonaisuus luotua. Levyllä säilyy koko puolituntisen ajan se loistava tunnelma, jonka pääosassa kosketinsoittaja "Trollhorn" onnistuu luomaan. Esimerkiksi kappaleessa "Svartberg" tulee selvästi sellainen mahtipontinen tunnelma, juuri sellainen mistä kyseinen kappale kertoo: Peikot marssimassa kohti mustia vuoria.

Levyllä toimii laulajana Jan "Katla" Jämsen. Hän lauloi kahdella ensimmäisellä Finntroll-levyllä, ja onkin mielestäni paras laulaja, mikä Finntrollilla on ikinä ollut. Hänen murinavokaalinsa ovat mukavan omaperäisen, mutta silti niin toimivan kuuloiset.

Levyn ainoa todellinen miinus on se, että se on liian lyhyt. Kesto on vain reilu puoli tuntia. Se ei kyllä kokonaisuutta haittaa yhtään. Suosittelen lämpimästi kaikille Folk Metallin ystäville, jos pienet Black Metal- vaikutteet eivät häiritse.
Todella kovatasoinen debyyttialbumiksi. Laulajasta vielä erikoisplussa.

10-/10

Beyond Twilight - For the Love of Art and the Making

Beyond Twilight on aina ollut oma suosikkini progemetallissa ja tämän jälkeen minulla onkin kaikki kyseisen bändin levyt hyllyssä.

Ensiksi pitää puhua soittopuolesta. Bändin nykyinen vokalisti Jacob Hansen hoitaa hommansa aivan älyttömän hyvin. Jorn Landen lähes jumalalliselle tasolle ei ylletä, mutta kukapa voisikaan? Myös muut soittajat tekevät loistavaa jälkeä ja soundit ovat ideaaliset.

Tekninen puoli on siis täysi 10, mutta entä sitten itse musiikki?

Beyond Twilight yhdistää levyllään täydellisesti ja saumattomasti sinfonisen metallin ja progressiivisen metallin karsien kummankin genren huonot puolet pois. Levy alkaa kuoron tapaisella messuamisella, johon liittyy Jacobin loistava vokalisointi ja upean kuuloiset kitarat. Alussa on pelkkä simppeli voimasointu, mutta se kuulostaa silti niin eeppiseltä, että kylmät väreet kulkevat selkää pitkin.

Levyn paras puoli on ehdottomasti se, että se kertoo kuuntelijalleen aivan uskomattoman tarinan, vaikkei sanoja lukisi tai kuuntelisi ollenkaan. Levyn monipuolisuus on myös jotain todella huikeaa. Kun ensin kuunnellaan monimutkaista ja eeppistä rymistelyä, niin pian ollaankin todella kauniissa balladissa, (The Perfect Heart) jonka jälkeen tullaankin raskaisiin ja koukuttaviin riffittelyihin. (Dark Wild Rage) Cold As Blue biisissä on myös hulluja jazz vaikutteita, jotka toimivat silti yllättäen äärettömän hyvin. Past the Magic on yksi lempibiisejäni. Se on äärimmäisen omaperäinen ja outo viisu, mutta jotenkin se silti iskee. Ehkä ainoa heikompi biisi levyllä on Tongue Angel joka on aivan äärimmilleen vedettyä progeilua. Niin äärimmilleen, että se on melkein jo epämusikaalista.
Tästä huolimatta kokonaisuus on täyttä timanttia ja jopa Tongue Angelkin sopii hyvin joukkoon, vaikkei se levyn parasta antia olekaan.

Kappaleen kokonaiskesto on 37 minuuttia, mikä hurahtaa todella nopeasti ohi tätä albumia kuunnellessa. Pituutta olisi voinut vielä lisätä.

Jos haluat hyvin omaperäistä ja monipuolista progressiivista metallia, tai jos tykkäät vaikkapa Ayronista, niin on synti jos et hanki käsiisi tätä mestariteosta. Levyn kuunteleminen on niin nautittavaa, kun voi olla.

Arvosana:
9,99/10

Lainaus:27.04.2009 Scarab kirjoitti:
Beyond Twilight - For the Love of Art and the Making

Tuohan kuulostaa pirun hyvältä. Osaatkos suositella mitään biisejä?

Nyt tässä pitkä tauon jälkeen, ja finanssipolitiikan kohennettua oli lähes oikeus, ja kohtuus käydä katsomassa mitä läheinen divari täällä salossa tarjoaisi tarjonnallaan.
Reilusti Punk,-ja Metallimuusikin kannalla olen, joten tiesin varsin hyvin mitä etsiä.
Heti ensimmäiseksi silmään tarttui:
Heaven Shall Burn - Iconoclast


-Aikasempi tietämykseni tähän bändiin perustui vain yhteen aikasemmin kuulemaani kappaleeseen, mutta ihan mahdollisena riskinä ostin levyn, ja lopputolos oli vähän niin,ja näin.
Eli levy toisti itseään paljon, mitä kappaleihin on katsomista, mutta myös vaivalloisesti sekaan on yritetty saada näitä introja, ja välisoittoja.
Levylle 6/10

Pienen kiertelyn, ja kaartelun päätyi näköalueelleni:
Scar Symmetry - Holographic Universe

-Jo In Flames:in jälkeen kaikki melodinen death-metal on kiinnostanut, joten tämäkin.
Kuuntelin heiltä kappaleita tubesta, ja heti mielessä ainakin yksi pakko-ostos, ja tämä levy oli se mitä pääasiassa edes sieltä etsisin.
Levylle 9/10.

Nämä sitten soivat soittimessa sitten jonkinaikaa, ja vaikka heinäkuussa voisi taas käydä vilkaisemassa uudestaan .

Trollfest - Brakebein





Legendarisk Øl - 3:13
Brakebein - 3:11
Utmarschen - 3:39
Piratkriegen - 4:03
Den Apne Sjø - 3:49
Das Meerungeheuer - 3:54
Essenfest - 3:30
Inni Den Grotte - 2:24
Illantergesteignungh - 3:32
Prestefeste - 4:03
Yameeka - 2:07
Skogsgjensyn - 3:26
Egen Mjød, Heidunder Mjød! - 4:57

Norjalainen Trollfest soittaa hilpeää, erikoista ja sanoitusten puolesta humoristista Folk Metallia. Sanoitukset lauletaan bändin jäsenten omakeksimällä kielellä "Trollspråk", joka on sekoitus Saksan ja Norjan kieltä. Brakebein on konseptilevy, joka kertoo peikoista, jotka lähtevät kotimetsästään etsimään "Legendaarista olutta" (Lekendarisk Øl) Brakebein - peikon johdolla.

Sanoitukset kertovat muutenkin yleisesti juomisesta ja peikoista. Mutta itse musiikki on ensiluokkaista Folk Metallia. Kappaleissa on tarpeeksi vaihtelevuutta. Tempo kappaleiden välillä vaihtelee mukavan usein, levyllä kuullaan sekä rääkymisvokaaleja että puhdasta laulua Ja sähkökitaroiden ja kansansoittimien suhde on juuri sopiva. Tosin joitain samoja riffejä on käytetty eri kappaleissa hieman muutettuina.

Trollfestin musiikki ei ehkä humoristisuuden takia (mikä sinäänsä ei ole este, sillä kovin monet tuskin tuota "Trollspråk-kieltä ymmärtävät, kuten minäkään en) kaikkia miellytä, mutta kuitenkin ellei pakko-ostos, niin ainakin tutustumisen arvoinen bändi ja levy folk metallin ystäville.

9/10

The Nice - Five Bridges(1970)

kappalelista:
The Five Bridges Suite
Intermezzo 'Karelia Suite'
Pathetique (Symphony No. 6, 3rd Movement)
Country Pie/Brandenburg Concerto No. 6
One Of Those People
* The Thoughts of Emerlist Davjack
* Flower King of Flies
* Bonnie K
* Diary of an Empty Day
* America

* = bonusraidat

Hienoa progahtavaa rockia jossa sähköiset soittimet ja sinfoniaorkesteri yhdistyy mukavasti. Bändissä vaikuttaa mm. Emerson, Lake & Palmerissa soittanut Keith Emerson, mikä takaa sen että hammondit huutaa ku viimestä päivää.

Siitä on aikaa kun tämän kuuntelin viimeksi, mutta muistaakseni kaikki kappaleet on äänitetty livenä konsertissa.

Levyn ehdoton kohokohta mun mielestä on raaka ja kaunistelematon cover Sibeliuksen Karelia-sarjasta. Löytyy myös hauska Country Pie-biisi, joka on Bob Dylanin käsialaa. Remasteroitu CD päättyy mahtipontiseen America-kappaleeseen.

Mielestäni oikein hyvä ja tunnelmallinen levy jos tällaisesta vaan tykkää. Itselleni tämä on yksi niistä harvoista levyistä mitkä jaksaa kuunnella kokonaan alusta loppuun.

10/10

Slayer - Reign in Blood

Kyseessä on siis yksi maailman arvostetuimpia metallilevyjä... mutta en vieläkään voi käsittää, miksi. Se on raskas. Se on nopeatempoinen. Se on agressiivinen. Mutta yksi maailman top 10 metallilevyistä? No way!

Siinä missä "Angel of Death" ja "Raining Blood" kuuluvat thrash metal-kappaleiden parhaimmistoon, muut biisit albumilla toistavat itseään hyvin pahasti tietyillä osa-alueilla. Tietyissä kappaleissa tuntuu esiintyvän aivan sama armottoman nopea riffikuvio, jota bändin kitaristit eivät ole kainostelleet käyttää vähän useammassakin kipaleessa albumilla. Pidän Tom Arayan raa'asta lauluäänestä, mutta en tämän epämelodisesta laulutavasta albumin joillain raidoilla. Kaiken lisäksi Kerry Kingin ja Jeff Hannemanin soolot ovat aivan naurettavan huonoja, ne olisi saatu jättää kokonaan pois.

Levy ei ole huono, en tarkoita sitä. Kuten jo mainitsin, avaus- ja nimikkoraita ovat molemmat erinomaisia thrash metal-biisejä. Ihan mukiinmeneviä riffejäkin löytyy sieltä sun täältä muistakin kappaleista.

Reign in Blood on todella raskas ja nopeatempoinen, mutta monelta osa-alueelta itseään toistava thrash metal-albumi. Ei pärjää alkuunkaan muiden suurten thrash metal-artistien tuotoksille. Mutta jos rakastaa armottoman nopeaa tilutusta ja todella raskasta kitarointia sydämensä kyllyydestä, tämä levy sopii kuin nyrkki silmään.

3/5

^No löytyihän täältä muitakin, jotka jakavat mielipiteeni kys. levystä..

Uskallan itse sanoa kyllä, että Reign in blood on ansainnut paikkansa hyvien levyjen joukossa, mutta mielipiteet on jokaisella ja on se hyvä jos joku kehtaa erottua joukosta. Itseni mielestä Reign in blood ei toista itseäänsä ärsyttävästi tai siten että tekisi siitä huonon.

Mjoo, omasta mielestäni aika pirun armoton levy alusta loppuun, Angel of Deathin lisäksi Altar of Sacrifice, Jesus Saves ja varsinkin mahtava Epidemic ovat todellista tykitystä!