Okei nyt menee jo vähän liian pitkälle. Artillery parempi kuin Heathen?
Myönnetään että oli hieman radikaalia väittää Victims of Deceptionia paremmaksi kuin MoP, mutta kyllä se silti voittaa kaiken mitä Artillery on koskaan tehnyt.

Pöh. By Inheritance on ihan OK-tason Artillery-levy (ei yllä kahden ekan levyn tai demojen tasolle), mutta se on parhaimmillaan täydellisesti rytmitetty melodinen thrash-levy, kun taas Victims of Deception jää lopulta aika monotoniseksi ja junnaavaksi (siinä mielessä Master of Puppets -vertaus oli kai ihan osuva). Kyllä minä silti Heathenistä tykkään, mutta mielestäni bändi on aina kuulostanut siltä, että siltä jäisi roppakaupalla ylimääräisiä paukkuja varastoon. Victims of Deceptionin kuunteleminen on vähän niin kuin masturboisi 70 minuuttia ja ratkaisevalla hetkellä äiti astuisi sisään ja käskisi syömään. Onhan se sinänsä ihan mukavaa, mutta kyllä siitä jotain olennaista jää puuttumaan.

Tuli ostettua lähinnä heräteostoksena Slayer Reign in Blood. En hirveesti oo koskaan Slayeria kuunnellu. Ostin sen takia, kun sitä nyt on kehuttu niin maasta taivaiseen. On ihme etten ole aiemmin tätä masterpieciä ostanu!

Todella kovia ja tiukkoja riffejä sekä sooloja. Hakkaa nykyteinien suosiossa olevan Metallican mennen tullen.

Hail to Slayer!

Ihan vaan pikku kommenttina, että en kyllä itse maksaisi 20€ siitä että haluan vain yhden biisin.. itse en meinaan kuuntele musiikkia, mutta eksyin tälle sivulle hakusanalla "gangland"

^Musiikinkeräilijä tässä hei. Tarkotuksena kerätä kaikki tai ainakin suurin osa merkittävimmistä 80- ja 90-luvun thrash metal levyistä.

Tilasin CDON.comista jälleen tavaraa kun tiesin rahaa juhlista saavani.
Megadethin Peace Sells t-paita lähti ja lisäksi Metallican Kill 'Em All, Master Of Puppets ja ...And Justice For All. Arvostelen kuitenkin vain


Hiljaisuus. Kohta alkaa kuulumaan rummun ja kitaran ääniä. Alkaa kenties ensimmäinen thrash-viisu koskaan. Se on nopeaa, agressiivista ja jotain mitä 80-luvun heebot eivät olleet vielä koskaan kuulleet. 1983 oli erittäin aikainen vuosi uuden metallin aikakaudella. Tämä levy loi ehkäpä yksistään uuden tyylisuunnan. Four Horsemen, metallibiisien aatelia. Alusta loppuun asti kovaa tykitystä vain lyhyellä hengähdystauolla. Soitto on taidokasta. Mustainen alunperin kirjottama kappale on levyn paras. Ulrich jopa jaksaa polkaista tuplabasari enemmän kuin kerran.
Parin keskiverromman taidonnäytteen jälkeen päästään bassosooloon. Juu. Piti ihan laittaa kappaleen alkuun ilmoitus siitä että se on soitettu bassolla. Burtonin tyyli soittaa bassoa on aina freesi, vaikka levyn äänittämisestä on jo 27 vuotta.

Seuraava puolikas levystä sisältää kovan tason moshbiisejä.
Whiplash on speed metal kappale jonka aikana on ajoittain vaikeaa pitää päätä paikoillaan. Kitarointi on sen verran nopeaa ja tarttuvaa. Asianmukaiset sanoitukset avittavat tässäkin. Phantom Lord on lähes yhtä kovaa tykitystä muusta levystä poikkeavilla lyriikoilla.
Päästään Seek And Destroyhin. No tässä on sellainen kappale jonka ei kuuluisa olla toistuvasti Metallican keikkojen soittolistoilla. Biisi poikkeaa muusta levystä rankasti toistamisellaan, joka käy pitemmän päälle tylsäksi. Biisin anti on riffi joka oltaisiin voitu esittää vaikkapa neljän minuutin kappaleessa paljon siedettävämmin ja järkevämmin. No, tämä ei kuitenkaan onneksi pilaa levyä sillä lopetusraita korvaa edellisen virheet. Metal Militia oli Metallican viesti ihmisille 80-luvun alussa. Viesti oli että Metallica ja metalli yleensä tulee valtaamaan maailman. No, näin ei aivan käynyt mutta siitä ei jääty kauskaan.

Kill 'Em All ei ole vakuuttavin bändin esityksistä, ei myöskään taidokkain. Mitä se on, on kyky piilotettuna nuoruuden tyhmyyden taakse. Jo seuraavalla levyllä nähtiin se miten tuo kyky voitiin hyödyntää tehokkaasti.
4,5/5 essential thrash metal classic

Viimeksi tilaamani levy on:
Blaze Bayley - Promise and Terror

Ihan hyvä levy. Vähän liian tasapaksua kamaa, mutta lyriikka on ihan pätevää ja melodia mukava.

Behemoth - Evangelion

Hyvä levy kaikin puolin. Ei ole huonoja biisejä yhtään kappaletta ja loistavia montakin.

Ulver- Perdition City

Armeijassa eräs kaveri kuuntelutti ja suositteli tätä levyä. Todella mahtava. Viime yönä kuuntelin levyn ensimmäistä kertaa läpi pimeässä kuulokkeet päässä...musiikki sulautui jännästi uniseen mielentilaani..olen vaikuttunut..

Jotain yritystä hei...

Meshuggah-Alive


Eli ruotsalaisen proge/deathmetal bändin live levy.

Aivan ensimmäisenä mieleen tulee ajatus "Ei jumalauta kun noi soittaa hyvin". Bändin kaksi kitaristia soittaa täydellisesti yhteen ja rumpali Tomas Haake on aivan omaa luokkaansa vaikken yleensä metallirumpaleita niin arvostakkaan. Yleensäkkään kappaleita ei erota livenä soitetuiksi muusta kuin kitarasoundeista. Se onkin levyn ainoa miinus. Siitä puuttuu live tunnelma, mitä esimerkiksi Kissin Alivessa on enemmän vaikka se oli melkein kokonaan studiossa uudestaan äänitetty.

Kappaleet ovat äärimmäisen teknisiä ja useissa eri aikalajeissa mutta eivät silti kuulosta joltain progelta vaan niitä kuuntelee erittäin mielellään. Straws Pulled at Random on soitettu niin tiukasti, että se muistuttaa fruityloopsilla tehtyä dubsteppiä

4.5/5

Eternal Tears Of Sorrow - Children Of the Dark Waters

Jatkaa samaa melo-death linjaa mitä ennenkin, ja vielä erittäin onnistuneesti. Puhtaitavokaaleita kuultiin kenties enemmän kuin ennen? joka oli ihan K loppujenlopuksi. Erinomaisia biisejä oli monta, sitten oli toki pari vähän puuduttavampaa tapausta, mutta kokonaisuutena ihan hyvä levykäinen.

Absoluuttinen Nollapiste: Sortovuodet 1994-2004

En yleensä harrasta kokoelmalevyjä, mutta tämä on kyllä sellainen paketti, josta ei voi kieltäytyä..ykköslevyllä on kaikki nollapisteen B-puolet+legendaarinen ensilevytys, eli Ei ilmestynyt-EP. Viimeistään tuo EP pakotti minut hankkimaan tämä tuotoksen, vaan eipä siinäkään vielä kaikki, nimittäin..
.
.
.
Kakkoslevyllä onkin Suomen musiikkihistorian parhain, ylittämättömin levy, eli Suljettu LIVENÄ! Vuoden 2001 Kiertueella nauhoitettu keikka on sellainen elämys, ettei paremmasta väliä..

10/5

Atrophy - Violent By Nature

Kohtuullisen halvalla (10,90) kun sai niin pitihän tämä välillä kohtuuerinomainen levy hommata. Tämä on remasteri joka on tässä tapauksessa ihan hyvä asia. Kitarasoundit ovat munakkaat ja laulu on aika jees myös. Riffit eivät tällä levyllä mitään erikoisen mahtavia ole, vaikka mieleen jäävät mm. Puppies and friends ja Violent by nature.

+hyvä kokonaisuus
+levyyn painettu kuva (harvoissa on)
+pätevä kansilehti

Kaiken kaikkiaan tarpeellinen levy thrash-hyllyyn. 4/5

Lainaus:17.08.2010 AnttiError kirjoitti:
Atrophy - Violent By Nature

Tälläset b-rässit uuniin ja Exciteria soimaan, sanon ma!

Lainaus:17.08.2010 Ratsumies kirjoitti:

Lainaus:17.08.2010 AnttiError kirjoitti:
Atrophy - Violent By Nature

Tälläset b-rässit uuniin ja Exciteria soimaan, sanon ma!

Speed metallia.

Oikeassa olet - mutta perimmäinen pointtini pitäisi tulla selväksi, mikäli olisi sisälukutaito kondiksessa...

Kauneinta metallia jota olen koskaan kuunnellut
Eli kyseessähän on jazz-vaikutteista teknistä death metallia. Masvidal soittelee kitarallaan kauniita sointuja - ne ovat erityisen rauhoittavia. Sitten taas välillä pistetään metallivaihde silmään ja soitetaan varsin raskasta metallia mukavilla melodioilla. Laulu vaihtelee Masvidalin äänenmuuntimen kautta laulamasta uniikista kevyestä rallatuksesta Teegardenin karjuntaan ja myös naislaulaja (jonka nimeä en tiedä/muista) esiintyy levyllä. Kokonaisuus on erittäin toimiva. Ehdottomasti mielestäni parempi kuin Atheistin pari ekaa levyä.
Parhaiten mieleen jääneet biisit ovat Textures ja How Could I, joista jälkimmäisessä on yksi parhaista sooloista koskaan.
4,25/5

Sain vihdoin pitkän metsästämisen jälkeen haltuuni tämän klassikon 20v-juhlapainoksen, jossa mukana siis itse levy CD-formaatissa ja ekstrana "Video, taivas ja tähdet"-livenauhoite vuodelta 1985 DVD:nä. Arvostelen nyt vaikka molemmat erikseen.

CD
Tämähän on yksi suomirockin klassikkolevyistä. Samalle levylle on ladattu sellaisia Eppu-suosikkeja, kuin Kitara, taivas ja tähdet, Vuonna '85, Voi kuinka me sinua kaivataan, Vihreän joen rannalla (kauan sitten) ja muutkin biisit ovat loistavia, tosin aikalailla tuntemattomia. Näistä muista biiseistä on kuitenkin nostettava esiin aloitusraita Tien päällä taas ja lopetusraita Läpivalaistu, jonka nostaisin jopa levyn parhaaksi. Se välillä suorastaan lumoaa, kun sitä kuuntelee yksikseen. Liikakuuntelu on tosin kuluttanut tätä levyä aika ikävästi. Lyhyesti: Liikakuuntelun kuluttama mahtilätty.

DVD
Tästä täytyy kyllä sanoa, että kovaa menoa, mutta välillä jotenkin todella löysää. Tässä vaiheessa Eput olivat irtautuneet täysin alun punk-suuntauksestaan, josta syystä erityisesti Poliisi pamputtaa taas on tällä nauhoitteella todella löllö ja siitä vedetään ihmeellisesti sovitettu versio. Loput biiseistä, ennen kaikkea tuohon aikaan uusimman levyn (eli juuri tämän Kahdeksannen ihmeen) toimivat onneksi hyvin ja erikoismaininta täytyy antaa hulvattomasta John Fogerty-biisistä Juha Torvisen vetämänä. Lyhyesti: Mukava livepläjäys.

Kokonaisuus
Eihän tästä voi fani olla kuin tyytyväinen. Mahtava paketti.

Arvosana: 4,5/5

Tämä progemetalli albumi tuli viime vuoden lopuilla hommailtua. Mercy Fallsin täydellisyyden jälkeen hieman epäilytti tämä albumi ja parin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen päädyinkin tulokseen: "Ihan ok, kuunneltavaa mutta Mercy Falls parempi."

Pikakelausta ~kuukausi ja ajattelin pistää koko SW:n tuotannon pyörimään taustalle. Aika soljui mukavan huomaamattomasti kunnes kyseisen lätyn The Angelmaker alkoi soimaan. Tämähän on uskomattoman kova biisi! Tykitys vain jatkui seuraavalla King of Whitewaterilla. Ihmettelen edelleen miten ensimmäisillä kerroilla en pitänyt tästä vähintään yhtä paljon kuin MF:stä. Ainoa vähän ärsyttävä asia on levyn nimikkobiisi, joka massiivisella pituudellaan (30:21) harvemmin tulee kuunneltua kokonaan yhteen putkeen.

Imo viime vuoden paras albumi ylivoimaisesti, tosin koko vuosi vaikutti varsin hiljaiselta seuraamieni bändien osalta. Seveth Wonder vaan jaksaa yllättää.
Siitä vielä linkkiä bändin ensimmäiseen musavideoon: Alley Cat

Turisas - Stand Up And Fight

Aivan käsittämättömän kovaa matskua taas kerran, vaikkei ihan The Varangian Wayn tasolle päästäkkään. Biiseistä suurin osa on todella upeaa kamaa. Parhaiten mieleen jäivät soimaan albumin avaava The March of the Varangian Guard ja Hunting Piratesin kertosäe.

Pakkohan tätä on suositella.

Lainaus:24.02.2011 boocha kirjoitti:

Turisas - Stand Up And Fight

Aivan käsittämättömän kovaa matskua taas kerran, vaikkei ihan The Varangian Wayn tasolle päästäkkään. Biiseistä suurin osa on todella upeaa kamaa. Parhaiten mieleen jäivät soimaan albumin avaava The March of the Varangian Guard ja Hunting Piratesin kertosäe.

Pakkohan tätä on suositella.

Juuri tätä meinasin itsekin hehkuttaa. Mahtavaa settiä! Paha mennä sanomaan, yltääkö tämä Varangian Wayn tasolle. Jos ei niin ainakin lähellä käydään! Kuoro-osuudet ainakin End of an Empire- biisissä jää soimaan päähän. Kaveritkin raivostuvat koulussa kun sitä vaan lauleskelin itsekseen..
Fear the Fear on toinen lempparini, suosittelen!

Yes- Close To The Edge

Tähän mennessä paras kuulemistani Yesin levyistä. Levyllä ei yksinkertaisesti ole lainkaan heikkoja hetkiä. 18-minuuttinen nimibiisikin tuntuu sujahtavan hetkessä ohi, kahdesta muusta kappaleesta puhumattakaan. Jos miinuksia pitää hakemalla hakea, niin voisi tietysti sanoa, että levy on hieman liian lyhyt, tai silta ainakin tuntuu. Ansaitusti yksi progen suurimmista levyistä. Suosittelen ehdottomasti kaikille kyseisen tyylisuunnan ystäville, ja miksei muillekin, jotka haluavat tutustua progeen ja/tai Yesiin..

Protest the Hero - Scurrilous (2011)

En haluis kategorisoida, mutta progressiivinen metalli kuvaa kai aika hyvin bändin musiikkia, kitarariffejä ei säästellä ja laulaja Rody Walkerin ääni on taas huipussaan. Tämä uusin levy PTH:lta ei mielestäni yllä Fortressin (edellinen albumi) tasolle, mutta se onkin kaikinpuolin niin täydellinen levy että paha siitä on pistää paremmaks. Scurrilousin lyriikat on saanut monilta kritiikkiä, itsekin olen myös laittanut merkille että vähän turhan kliinistä ja kevyempää settiä kuin aikaisemmissa tuotoksissa, johtuu varmasti siitä että tämän levyn suurimman osan lyriikoiden takana on häärinyt laulaja Rody, kun normaalisti lyriikat hoitaa basisti Arif. "Hittibiisi" C'est La Vie on mielestäni yksi parhaista, viimeinen biisi Sex Tapes (kyllä, minunkin mielestä nämä kaksi biisin nimeä kuulostaa suoraan kuin joltain Rihannan biisiltä) on myös maukas.

Yhteenveto: Scurrilousissa kitarat tulevat vieläKIN suuremmassa osassa esiin ja tiluttelua saa kuunnella kauemmin kun terve järki sallii, mutta sehän sopii, kokonaisuutena vähän turhan lattea levy, jolla on kuitenkin hetkensä.

6.5/10

Protest the Hero soittaa 17.6 Vantaan myötätuulirockissa, joten suosittelisin 2 kertaa aikasemmin bändin nähneenä tsekkaamaan ne jos ei bändistä ole aikasemmin oikein perillä!

C'est La Vie musiikkivideo

Beady Eye - Different Gear, Still Speeding (2011)

Oasis hajosi kun Noel Gallagher lähti lätkimään, mutta jäljelle jäänyt Gallagheri perusti jäljelle jääneiden jätkien kanssa uuden bändin. Beady Eye ei ole Oasis ilman Noelia, vaan ihan oma juttunsa, hyvässä ja pahassa.

Tietenkin yhteyksiä löytyy, suurimpaina tietenkin Liamin laulu ja paikoin vahva Beatlesiin nojaaminen. Kumminkin tykkään siitä suunnasta jonka bändi on ottanut. Olisi ollu varmasti helppo jatkaa siitä mihin Oasis lopetti, tai ryhtyä veivaamaan jotain perus indiekamaa mitä Briteissä on riittämiin. Sen sijaan soundi on raaempi ja swengaavampi kuin kuin Oasiksessa, ja erottuu mielestäni edukseen.

Toisaalta osan biiseistä olisi surutta voinut jättää pois ja siltikin jäljelle olisi jäänyt lähemmäs 10 kipaletta. Nyt helmiä on määrään verrattuna liian vähän. The Roller, The Beat Goes On ja vaikka Four Letter Word toimivat hyvin, mutta esimerkiksi albumin päättävä The Morning Son on yli kuuden minuutin kestollaan aika turhanpäiväinen tekele. Näköjään siitä ei pääse mihinkään, että Noel Gallagher on loistava biisintekijä ja että Beady Eyella on vielä petrattavaa sillä osastolla.

Debyyttinä ei napakymppi eikä "Better than Definitely Maybe", mutta lupaava katsaus siihen, mitä vielä voi olla tulossa.

6,5/10 (1-10 asteikolla)

Näin jälkihuomiona täytyy vielä todeta, että livenä bändi on tulessa. Liam Gallagher laulaa paremmin kuin 10 vuoteen, ja osa haukkumistani biiseistä paljastuu aivan erilaisiksi. Ainakin se on siis kunnossa: rokkibändin täytyykin olla livenä parhaimmillaan.

Ei ole kauan aikaa kun sain käsiini Amorphiksen Beginning Of Times -levyn, eli sen uusimman. Mielestäni levy on loistava kokonaisuus. Escape -kappale on ehkä hieman irti levyn muista biiseistä, mutta se ei haittaa. Vihaan ainoastaan yhtä biisiä tältä levyltä ja se on You I need koska kyseieinen kappale on r*iskattu liialla radiosoitolla. Olen ihmettellyt pitkään sitä, että miksi Radio-asemat soittavat vain ja ainoastaan tuota yhtä biisiä? Koko levy on täynnä loistavia biisejä ja You I Need lähinnä ärsyttää ihmistä joka on kuunnellut muitkin kuin sinkkubiisiä. Se ei ole edes levyn parhaimpia biisejä.

Mutta: levy on loistava. Suosittelen lämpimästi genren ystäville.

Motörhead - 1916

Tuli ostettua heräteostoksena Porin Sokoksesta viiden euron huokeaan hintaan. Ensimmäinen Motörhead-levy, jonka kuuntelen alusta loppuun. Yllätyin suuresti, kuinka vivahteikasta tämän yhtyeen ulosanti voi oikeasti olla. Löytyy sitä taattua Motör-mättöä, kun sitten levyn puolivälissä laulaja-basisti Lemmy Kilmister esittelee ns. "puhdasta" lauluaan, siinä loistavasti onnistuen. Myös päätösraita, levyn nimikkokappale, sisältää sekä puhtaan vokalisoinnin lisäksi myös kauniisti sovitettua selloa.
Levy on nyt tullut kuunneltua monen monta kertaa läpi ja meininki vain paranee kerta kerralta, niinkuin hyville albumeille on ominaista tapahtua. Timantteina voisi kappaleista nostaa sellaiset taatut Motörhead-veisut, kuin The one to sing the blues, No voices in the sky, Nightmare/The dreamtime ja Make my day. Amerikkalaiselle punk-pioneerille Ramonesille omistettu R.A.M.O.N.E.S. onistuu hienosti kuulostamaan sekä Ramolta että Motörheadilta ja on niin ollen hieno hatunnosto hienolta yhtyeeltä hienolle yhtyeelle.
I'm so bad (baby I don't care) sisältää hienon lyyrisen osuuden heti kappaleen alussa: "I make love to mountain lions. I sleep on red hot branding irons". Kukapa ei voisi tätä rakastaa?