Joo niinhän se olikin.En tiiä miten en sitä heti saanut.

Kuka on teidän mielestä pelin vaikein pomo? Mun mielestä se on kyllä se ******* raven. Siinä ei voi taistella semmosella samalla kaavalla, vaan pitää kokoajan keksiä uutta. Sain tapettua sen onnekkaasti kun ammuin siltä yli puolet hp:sta ku osuin täysin ladatulla Railgunilla päähän, oli tuolloin liikkeessä vielä. En tiiä saanko tätä ikinä nukuttamalla tapettua.

On muuten omituista, ettei mantis doll tepsi noihin pomoihin. Niidenhän periaatteessa pitäisi? Mutta onhan se tietenkin parempi että ei tepsi.
Mitäs pomot tykkää esim stealthista?

Lainaus:22.06.2008 mijuve kirjoitti:
Kuka on teidän mielestä pelin vaikein pomo? Mun mielestä se on kyllä se ******* raven. Siinä ei voi taistella semmosella samalla kaavalla, vaan pitää kokoajan keksiä uutta. Sain tapettua sen onnekkaasti kun ammuin siltä yli puolet hp:sta ku osuin täysin ladatulla Railgunilla päähän, oli tuolloin liikkeessä vielä. En tiiä saanko tätä ikinä nukuttamalla tapettua.

On muuten omituista, ettei mantis doll tepsi noihin pomoihin. Niidenhän periaatteessa pitäisi? Mutta onhan se tietenkin parempi että ei tepsi.
Mitäs pomot tykkää esim stealthista?

Normi homma, Camo van 95%, kuten esim. jos crabbaa jonkun. Vaikein on Big Boss Hardilla selvästi... Hmm... Oikeastaan oli aika hyvä balanssi, kaikki olivat vaikeita. No Raven meni ihan kykkimällä vaan, eikä edes healthia paljoa vienyt. Octopus olisi ollut vaikein ellei se olisi muuttunut Naomiksi eikä olisi päässut lepäämään. Oli tuo pakokohtaus *****mainen ilman parannustarvikkeita Big Boss Hardilla. Mantis tappaa nopeasti jos se saa vähänkään otetta pelaajasta. Wolf oli *****maista kykkäämistä, mutta yllättävän helppo... Octopussin kierre isku on paha.

Peli läpi ajassa 21,33h

Mielestäni pelin vaikein bossi oli mustekala tai korppi.Mantis ja wolf oli ihan naurettavan helppoja ainakin solid normalilla.Wolf meni periaatteessa, kun juoksenteli siellä vaan ja ampui ravenilta saadulla aseella.

Lainaus:Normi homma, Camo van 95%, kuten esim. jos crabbaa jonkun. Vaikein on Big Boss Hardilla selvästi... Hmm... Oikeastaan oli aika hyvä balanssi, kaikki olivat vaikeita. No Raven meni ihan kykkimällä vaan, eikä edes healthia paljoa vienyt. Octopus olisi ollut vaikein ellei se olisi muuttunut Naomiksi eikä olisi päässut lepäämään. Oli tuo pakokohtaus *****mainen ilman parannustarvikkeita Big Boss Hardilla. Mantis tappaa nopeasti jos se saa vähänkään otetta pelaajasta. Wolf oli *****maista kykkäämistä, mutta yllättävän helppo... Octopussin kierre isku on paha.

Mun mielestä tuo octopussy oli pelin helpoin vastus. (Vamp on kans aika helppo) Oon tosin pelannu kerran naked normalilla ja kerran solid normalilla. Ne sen piilopaikat oppii muistamaan ulkoa ja voi aina vaikka snipellä päähän ampua. Nuo vastukset ovat kyllä keskimäärin aika helppoja. mutta aikaa vieviä. Mulla meni eka kerralla tuossa crying wolfissa varmaan joku 20 minuuttia. Eka kerralla tuo raven meni joten kuten yhdellä yrittämällä, mutta eilen jopa kuolin sille. Helpottaa, kun oppii erottamaan sen niistä muista linnuista. (Tai ainakin mua helpotti) Sillon siellä ylimmällä tasanteella seurata, mihin se menee odottamaan ja ampua railgunilla tai jollain. Se on aivan älyttömän tehokas, kun ampuu ladatulla railgunilla päähän.

Mikä ******* stealth se on jos on camo 95? Eihän siinä voi edes vartian nenän edestä kävellä ilman hälyytystä? Saako camon 100% mitenkään missään vaiheessa peliä? Esim stealth+octocamo+makoilu jossain pimeässä nurkassa?

Mulla ainaki stealthilla on 100% camo paitsi war zonella taitaa olla se 95.

Sanoin että Camo menee 95% vastuksissa, hälyytyksissä ja silloin kun pitelee jotain CQC:llä. Muuten se taitaa olla 100%...

No mitenkäs täyttikö peli odotukset? Oliko juoni tyydyttävä? :>

Lainaus:22.06.2008 deepthroat kirjoitti:
No mitenkäs täyttikö peli odotukset? Oliko juoni tyydyttävä? :>

Ylitti odotukset ja juoni oli mahtava. Paras peli mitä olen pelannut.

Lainaus:22.06.2008 Dremorax kirjoitti:

Lainaus:22.06.2008 deepthroat kirjoitti:
No mitenkäs täyttikö peli odotukset? Oliko juoni tyydyttävä? :>

Ylitti odotukset ja juoni oli mahtava. Paras peli mitä olen pelannut.

Joo, ylitti... Parhaan pelaamani pelin titteliä en tälle voi antaa... Itse asiassa en voi antaa millekkään pelille.

Riittäkö pelissä paljon tekemistä läpivedon jälkeen?

Lainaus:22.06.2008 Planetaario kirjoitti:
Riittäkö pelissä paljon tekemistä läpivedon jälkeen?

4 kerta menossa jo. Salaisuuksiahan on vaikka kuinka tässä pelissä, ja tämä taas lisää etsimisen iloa. Ja muutenkin tätä pelaa, vaikka olisikin kahlannut täysin läpi. Lisäksi tulee MGO:n aloituspaketti tämän mukana, jota voi pelata netissä. Eli tavallaan kokonainen verkkopeli mukana.

Huippupelihän tämä on.En tiedä vielä, että onko paras mgs.Huonoin ei ainakaan ole.

Lainaus:22.06.2008 Planetaario kirjoitti:
Riittäkö pelissä paljon tekemistä läpivedon jälkeen?

No, näkymättömyys ja rajattomat ammukset ainakin ovat varmaan jokaisen mielestä kiinnostava lisä. Lisäksi erilaisia aseita riittää, sekä piilotettuja että ostettavissa olevia. Ensimmäisellä kerralla ei taatusti saa kaikkia ostettavia aseita (eivätkä kaikki tietysti voi kiinnostaakaan). Lisäksi on saatavissa uusia pukuja, ja voihan pelin pelata läpi joko hiippailemalla tai ammuskelemalla. MGO taas on ihan pätevä verkkopeli, ainakin minun mielestäni (se siis tulee mukana).

EDIT: Kas, 7000 viestin raja on mennyt jossain vaiheessa rikki. Viestimäärä olikin melko pitkään 6000:n puolella.

Niin. Voisi jossain vaiheessa aloittaa ihan kunnollisen uuden pelin vaikka The Boss Extremellä, ettei olisi mitään tavaroita entisistä tallennuksista. Ihan vaan kokeilumielessä.

Ite sain pelin Torstaina ja siitä lähtien pelannu n.2-8h per päivä. Nyt olen Act.5:ssa.Vaikeusaste olisi pitänyt pistää Big Boss Hardille ihan alussa nimittäin peli vaikuttaa sen verta helpolta, että ei huh huh Kaikki Bossit on ollu hieman alle "haastava" nimikkeen alla Mg RAY:kin kaatui liian nopeasti.Pelaan siis Solid Normalilla.Peli oli aluksi suht.vaikea Solid Normalilla, mutta nyt tuntuu jo suht,helpolta.Peli tunteja minulla on noin 23-30h takana.

Juoni on miten sen nyt sanoisi pysyys suht.hyvin kasassa ja tähän asti tuonut ei kovin paljoa ns.materiaalia, mutta sellaisen n.8.5-9 arvoinen juoni lähinnä johtuen siitä, että matchkua ei tunnu olevan niin paljoa mitä Mgs2:sen juonessa, joka siis oli ensimmäinen MGS pelini.En sitten tiedä olenko pelannut liian nopeasti tähän pisteeseen, mutta pelin pitäisi olla vielä hieman pitempi ja haastavampi.Toki voi johtua siitä etten ole pelannut peliä ns."nauttien"vaan nopeasti tähän pisteeseen.Toki olen aina katsonut kaikki välinäytökset ym.radio puheet ainakin tietääkseni ja lukenut/kuunnellut puheet ym..Mutta jotain silti tuntuu puuttuvan.Toivottavasti Act5:sesta tulee hieman radigaallisempi ja lopusta, muuten peli saa minulta sellaisen 9.25-9.5 arvoisen arvosanan joka on kumminkin hyvä arvosana, mutta jotain puuttuu, että peli olis sellainen 10/10.

Ennen tätä peliä olen pelannut Mgs2 ja 3 läpi ja jotain Mg 1-2 ja Mgs1 juonista olen lukenut.Saisin juonesta ja pelistä ehkä hieman enenmän irti jos olisin pelannut mg 1-2 ja Mgs1 läpi ja lukenut portable opsin juonen läpi.Tai ainakin juonet läpi.

Tällänen ns.väliarvostelu pelistä.

Ainoita puutteita oli omasta mielestäni juuri se kun FROGeja piti änkeä joka paikaan. Olisi ollut hauskempaa jos olisi ollut enemmän normaalia partiota. Olikos muuten MGS2:ssa samoja FROGeja Arsenal Gearissa, ainankin samanlainen asu oli, vai olivatkos ne miehiä?

Lainaus:23.06.2008 kakkerlak kirjoitti:
Ainoita puutteita oli omasta mielestäni juuri se kun FROGeja piti änkeä joka paikaan. Olisi ollut hauskempaa jos olisi ollut enemmän normaalia partiota. Olikos muuten MGS2:ssa samoja FROGeja Arsenal Gearissa, ainankin samanlainen asu oli, vai olivatkos ne miehiä?

Ne taisivat olla Arsenal Gear Tenguja, siis ihan venäläisiä sotilaita, joita muuallakin pelissä oli. Niillä tosin taisi olla erilainen koulutus, mutta oletettavasti ihan samaa porukkaa muuten. Joku Waruar voi tulla korjaamaan, jos meni väärin.

***** kun voi palaa hermo tuohon Laughing Octopussyy! Oisko jollain vinkkiä miten sen sais nukutettua big boss hardilla? Pääsen aina siihen viimeiseen staminapalkkii, mutta sitten se ei enää naamioidu vaan tulee koko ajan päälle enkä saa mitään osumaa siihen.

Lainaus: EDIT: Kas, 7000 viestin raja on mennyt jossain vaiheessa rikki. Viestimäärä olikin melko pitkään 6000:n puolella.

Mistä sen näkee sen viestimäärän? Oon aina miettiny

Lainaus:23.06.2008 mijuve kirjoitti:

Lainaus: EDIT: Kas, 7000 viestin raja on mennyt jossain vaiheessa rikki. Viestimäärä olikin melko pitkään 6000:n puolella.

Mistä sen näkee sen viestimäärän? Oon aina miettiny

Klikkaat tuota pään kuvaa tuosta rekisteröitymispäivän vierestä...

/offtopic

No niin, eilenpä tuli pelattua peli ensimmäistä kertaa läpi. Kaiken kaikkiaan Guns of the Patriots oli hienoinen pettymys kakkoseen ja kolmoseen nähden. Maailmanympärimatka Liquidin perässä ei toiminut konseptina läheskään yhtä hyvin kuin edellisten pelien yhden miljöön ja tehtävän ympärille keskittyvät operaatiot. Mantereelta toiselle harhailessa edellisosien kaltaista jännitettä ei päässyt syntymään ja ympäristöt olivat ylipäänsäkin paljon mielenkiinnottomia kuin esimerkiksi Big Shell tai kolmosen viidakot. Lukuun ottamatta tietysti Shadow Mosesta, johon sijoittunut osuus edustikin kaikessa nostalgisuudessaan pelin parasta antia. Jos myös muut actit olisivat yltäneet samaan, tuloksena olisi ollut yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä.

Vaikka pelattavuudessa ollaan otettu suuria harppauksia eteenpäin kameroiden, kontrollien ynnä muiden osalta, hiiviskely on kokonaisuudessaan kuitenkin Guns of the Patriotsissa paljon - miten sen sanoisi - innottomampaa kuin kakkosessa ja kolmosessa. Suurin syy tähän on varmaan se, että siitä on tehty aivan liian helppoa. Itse pelasin peliä Big Boss Hard -vaikeustasolla, ja jokainen alue tuntui menevän läpi viimeistään kolmannella yrittämällä hälytyksittä, kun edellisissä peleissä niitä täytyi pähkäillä sekä hioa uudelleen ja uudelleen, ennen kuin löysi sen sopivan lähestymistavan. Uuden kätevämmän kameran auttaessa jo enemmän kuin tarpeeksi onkin kummallista, miksi Snakella täytyy olla apunaan myös pienoisrobotti sekä Solid Eyen tutkasysteemi helpottamassa hommia entisestään. Tämä yhdistettynä vielä aiempia Metal Geareja avarampiin alueisiin aiheuttaa sen, ettei hälytyksetön eteneminen ole enää temppu eikä mikään, ja hankalan paikan yllättäessä nukutuspistoolilla saa hiljennetyksi vaikka pataljoonan vartijoita.

Hiiviskelyn helppoutta on selvästi yritetty kompensoida sillä, että vaikka pelin alueet ovat reilusti edellisosien vastaavia laajempia, checkpointteja löytyy vain niiden sisäänkäynneiltä (ja joskus erittäin harvoin puolivälistä). Kuten japanilaiset yleensä, Kojimakin unohtaa näemmä helposti pelinteon kultaisen säännön: keinotekoinen vaikeuttaminen on perseestä - älä käytä sitä! Mikään ei ole herkullisempaa kuin hiipiä parin kilometrin verran täydellisesti ja paljastua sille viimeiselle alueen uloskäyntiä tarkkailevalle vartijalle. Tämä kun yhdistetään vielä etenkin pelin alkupuolelle tyypillisiin tyhjästä ilmestyviin, skriptattuihin vartijoihin, otsasuonia katkova soppa on valmis.

Kolmas ongelma hiiviskelyssä liittyy OctoCamoon. OctoCamo systeeminä on toki huomattavasti sujuvampi kuin kolmosen jatkuva valikkorämpläys, mutta valikkorämpläyksessäkin oli yksi hyvä puolensa: camouflage-prosentin tippuessa pukua pystyi vaihtamaan välittömästi eikä kiinnijäämisen pelkoa ollut vaihtuvan maaston vuoksi. OctoCamo puolestaan vaatii suojavärin vaihtumiseen sen kriittisen hetken, jolloin kuka tahansa lähistöllä oleva vartija voi päätä kääntäessään tehdä hälytyksen. Tämä tekee esimerkiksi pusikkoon astumisesta ja sieltä poistumisesta rasittavaa puuhaa.

Kaiken kaikkiaan hiiviskely on kuitenkin pelillisten ansioiden osalta Guns of the Patriotsin parasta antia. Itse odotin siltä vain hieman enemmän. Hiiviskelyn lisäksi käytännössä pelin jokaiseen Actiin on lisätty jonkinsortin räiskintää sekä takaa-ajo kohtauksia. Itse räsikintä ei nykyisillä parannetuilla kontrolleillakaan ole kovin sulavaa, mutta se luo kuitenkin sopivasti vaihtelua pelin muulle toiminnalle, joten en osaa pitää sitä varsinaisesti huonona asiana. Etenkin monessa kohtauksessa skriptatut tapahtumat ovat niin hyvin toteutettuja, että on pakko vain pysähtyä haukkomaan henkeään, vaikka viholliset tulittaisivatkin joka puolelta.

Varsinainen ongelma liittyykin räiskinnän sijaan toimintakohtauksien tarpeettomaan paisutteluun. Neljännenkin Actin päättyessä eeppiseen tulitaisteluun ja pakomatkaan koin piinaavan jännityksen sijaan suunnatonta kyllästymistä. Kliimaksikohdat menettävät nimittäin väkisin tehonsa, kun niitä toistetaan jatkuvasti; yksi Shagohod-jahti koko pelissä on parempi kuin kymmenen samanlaista parin tunnin välein.

Aivan oma osuutensa pelissä ovat tuttuun tapaan sen pomotaistelut, joiden taso heittelee tällä kertaa laidasta laitaan. Plussaa täytyy kuitenkin heti alkuun antaa siitä, että tällä kertaa parantavia tavaroita jaellaan huomattavasti anteliaammalla kädellä, eikä kuolo siten korjaa aivan muutaman kämmin jälkeen. Vatustajista Laughing Octopus tarjoaa mahtavan intensiivisen taistelun pienellä mindfuckilla höystettynä ("Snake! Tänne näin!" Hähää, enpäs mennyt lankaan. ;)). Raging Raven puolestaan on aika perinteinen pomomatsi komeasti hajoavassa ympäristössä: ei ihastuta eikä vihastuta, korkeintaan vie vain hiukan aikaa, jos mokoma paskianen ei päätäkään näyttäytyä. Crying Wolf sen sijaan on yksi koko sarjan parhaista - ellei jopa paras - pomovastus pelillisessä mielessä. Tiukka kyttäily sniperin kanssa samaan aikaan, kun yrittää tulla vältetyksi vihollisen silmältä, on takuu varma konsti aiheuttaa sydämelleen pahemman laatuisia rytmihäiriöitä. Kyseinen matsi nostaa rimaa jopa The Endiä korkeammalle, mikä onkin saavutus kovimmasta päästä. Näin pomotaistelut tulisi tehdä!

Crying Wolfin jälkeen päästään kuitenkin niihin pelin heikompiin matseihin. Vamp edustaa Metal Gearien tavanomaisempaa pomovastustyyppiä, mutta valitettavasti pahassa mielessä. Kun eletään vuotta 2008 on vaikea kuvitella, ketä enää huvittaisi refleksiväistellä jatkuvasti kimppuun rynnivän ahdistelijan kung fu -hyökkäyksiä sekä heittoveitsiä. Ja toki taisteluun täytyy sisältyä jokin äärimmäisen typerä kikka kuutonen, jonka hoksaaminen on helppoa mutta toteuttaminen turhauttavan vaikeaa.

Screaming Mantis on käytännössä sama juttu, mutta potenssiin kymmenen ja tällä kertaa kikkoja on useampi. Erityisen hilpeätä matsissa on se, ettei nukkejen ampumisesta saa minkäänlaista palautetta, mihin se vaikuttaa, kuinka kauan sitä pitää jatkaa, tai tekeekö pelaaja koko homman lähellekään oikein, ennen kuin toinen nukeista kappas vain putoaa. Näihin pieniin ruikkuihin osuminen samalla, kun kymmenen FROGia ja Meryl jahtaavat perässä sekä Mantis pitää kahta uhria suojanaan on hauskuudessaan verrattavissa käsien silittämiseen. Etenkin kun koko homman aikana ei ole hajua siitä, onko edes oikeilla jäljillä vai tuhlaako vain aikaansa yrittäessään jotain epätoivoista. Kaikesta huolimatta on sanottava, että hideo-televisiovika sekä restarttaus eivät olleet yhtään hassumpia häröilyjä.

Sitten on jäljellä enää viimeinen matsi Liquidia vastaan, joka Hard-vaikeustasolla vaatii joko uskomatonta tuuripeliä tai täydellistä ulkoaopettelua. Parasta taistelussa on toki se, ettei tallennumahdollisuutta ole eikä parannustavaroita voi käyttää. Lisäksi Liquid palauttaa terveyttään aina vähän väliä ja taistelutyyli vaihtuu samalla. Pieni viesti Hideolle: 1) lähitaistelut ovat poikkeuksetta perseestä, 2) jos on pakko tehdä lähitaistelu, tee vastustajista edes tasavertaiset, äläkä anna hyvitystä viholliselle, 3) 567398 uudelleen yrittämää pilaa aika tehokkaasti minkä tahansa kohtauksen tunnelman.

Lopuksi voisin arvioida vielä hiukan tarinaa, vaikka kuulunkin niihin harvoihin henkilöihin, jotka pelaavat MGS:iä juonesta varsinaisesti piittaamatta. Alussa pelin juoni vaikutti kuitenkin jopa minun näkökulmastani mielenkiintoiselta, ja ehdin jo toivomaan, että Kojima on hylännyt edellisosien noloudet lopullisesti. Aloitusvideo oli varsin tyylikkäästi toteutettu, Drebinin ja Snaken sotafilosofointi herätti paljon ajatuksia, ja ensimmäiseen kohtaamiseen Merylin kanssa oli onnistuttu ujuttamaan mukaan jopa ripaus koskettavuutta. Kaiken kaikkiaan tarina rullasi varsin sujuvasti aina kolmanteen Actiin asti. Jopa pöljät ninjailumatsit Raidenin ja Vampin välillä tuntuivat vain kuuluvan asiaan, ja sitäkin pöljemmät pomovastukset onnistuin myös hyväksymään: hei ne on kyborgeja, niillä on oikeus olla vähän hölmöjä! Sitä paitsi jokaisesta pomosta kerrottu urbaanilegenda oli aina hauskaa kuultavaa Drebinin kertomana. Drebin itsessään olikin yksi pelin onnistuneimmista hahmoista.

Kolmos-actin lopussa otettiinkin sitten pahimman laatuinen syöksykierre kohti edellisten Metal Gearien kökköyksiä. EVAn kliseinen ja täydellisen turha kuolema, äärimmäisen nolo Merylin ja Johnnyn tekohengityskohtaus sekä Liquid nauramassa veneen kannella b-luokan pahisnauruaan olivat kolmestaan sellainen yhdistelmä, että tuntui kuin alussa luodut vakavasti otettavan tarinan asetelmat olisi vedetty pöntöstä alas viemärin täytteeksi. Tästä eteenpäin Kojimalle ominaisia aivopieruja alkoi ponnahdella nurkan takaa sitä tahtia, ettei laskuisssa tahtonut pysyä mukana. Naomin melodramaattisempaakin melodraamaattisempi kuolema, Psycho Mantisin järjetön ilmaantuminen, Merylin ja Johnnyn surkuhupaisa kosintakohtaus, Raidenin perheen yhteentuleminen jne. jne. olivat kaikki lähes anteeksiantamattomia typeryyksiä. Unohtamatta tietenkään lopun naurettavaa nyrkkitappelua Havenin huipulla. Koskettavan lopetuksen toivoin jo hetken aikaa pelastavan paljon; Snaken "päälaukaus" ja sitä seurannut Sunnyn ja Otaconin dialogi olisivat yksinään taanneet aivan loistavan päätöksen sarjalle. Mutta ei, pitihän se arvata, että jos osumaa ei näytetä, ei synny myöskään raatoa. Toki Hideon täytyi vielä saada herättää itse Iso Pomo henkiin ja kyllästyttää pelaajat puolen tunnin mittaisella monologilla. No, saatiinpa ainakin jokseenkin hyväksyttävä selitys Liquid/Ocelot-kombinaatiolle.

Valitettavasti täytyy silti todeta, ettei Guns of the Patriotsinkaan juoni alussa asetetuista lupauksista huolimatta vakuuta. Sen lisäksi, että pelin kerronta on kömpelömpää kuin jaloistaan sidottu strutsi, juoni ei sisällä aikaisempien osien tapaan mitään hienoa koukkua. Ei ole kakkosen mindfuckia, kolmosen agenttiseikkailufiilistä, eikä ykkösen toimintatrillerimäistä tyyliä. On vain Liquid, jota jahdataan, jahdataan vielä vähän ja jahdataan vielä hieman lisää. Todelliset juonenkäänteet ovat aivan kadoksissa ja hahmonkehitys nollassa. Ottaen huomioon vielä sen, että Liquid on yksi surkuhupaisimmista pahiksista, mitä viihdemuotojen saralla on nähty, ei tarinan kannalta liikuta kovin vahvoilla jäillä. Edellisten osien juonista olen sentään pystynyt nauttimaan niiden täydellisestä pöhköydestä huolimatta, Guns of the Patriotsin kohdalla lähinnä haukottelin. Snake Eater säilyttääkin yhä ykköspaikkansa sarjan juoneltaan kaikkein eheimpänä Metal Gearina.

Tämän kaiken perusteella saattaa vaikuttaa siltä, että lyttään pelin ihan totaalisesti ja etten pitänyt siitä sen millään osa-alueella. Asia ei kuitenkaan ole näin. On totta, että Guns of the Patriots oli minulle pettymys ja käy sarjan sisäisessä paremmuusjärjestyksessä tiukkaa taistelua ykkösen kanssa jumbotilasta. Siitä huolimatta minä pidin pelistä. Unohtaen muutamat turhauttavat pomotaistelut Guns of the Patriots ei sisältänyt käytännössä yhtään hetkeä, jolloin en olisi viihtynyt sen parissa. Hiiviskely - vaikka ei olekaan yhtä mielenkiintoista kuin edellisessä osissa - on edelleen erittäin hauskaa ja pelitilanteet vaihtelevat laidasta laitaan. Gekkot ovat nerokas uusi elementti hiippailuun (vaikka niitä käytetäänkin liian vähän), taistelutantereisiin on upeasti kaapattu aidon sodan tuntu, eikä graafisesti tai äänimaailmaltaan pelille löydy PS3:n valikoimasta yhtäkään vakavasti otettavaa haastajaa. Musiikkeja on käytetty taidolla, ja peliä pelatessa onkin vaarassa saada totaalisen nostalgiaähkyn: The Best is Yet to Comen ja Calling to the Nightin pärähtäessä soimaan iPodista Varjomooseksen lumisissa maisemissa tekisi mieli tirauttaa kyynel tai pari, jos sattuisin vain omaamaan tarpeeksi laajan tunneskaalan siihen tarkoitukseen. Snaken muutos vanhukseksi on myös toteutettu onnistuneesti, ja muutenkin menossa on jatkuvasti mukana epätoivoinen, haikea lopun tunne. Snaken kuljettaminen Havenin mikroaaltokäytävää pitkin onkin yksi pelihistorian hienoimmista kohtauksista. Kokonaisuudessaan Guns of the Patriots onkin erittäin hyvä peli, jonka suurin vika on siinä, että pelatessa jatkuvasti miettii, miten kaikki olisi voitu toteuttaa vielä paljon paremmin.

Jos pisteinä pitäisi peliä arvioida, niin se olisi varmaan semmoinen 89/100 ynnä "kantsii katsastaa" -leima.

"Crying Wolfin jälkeen päästään kuitenkin niihin pelin heikompiin matseihin. Vamp edustaa Metal Gearien tavanomaisempaa pomovastustyyppiä, mutta valitettavasti pahassa mielessä. Kun eletään vuotta 2008 on vaikea kuvitella, ketä enää huvittaisi refleksiväistellä jatkuvasti kimppuun rynnivän ahdistelijan kung fu -hyökkäyksiä sekä heittoveitsiä. Ja toki taisteluun täytyy sisältyä jokin äärimmäisen typerä kikka kuutonen, jonka hoksaaminen on helppoa mutta toteuttaminen turhauttavan vaikeaa."

Toteuttaminen on yksinkertaisen helppoa, ja siihen pätee aina sama sääntö, mikä ei vaihdu... Vamp pitää ensin nitistää, kun se on juuri palautunut, vasta sitten isketään se litku.

Mielestäni oltaisiin saatu keskittyä enemmän vaikka Keski-Idän alueeseen, Shadow of Mosesiin ja Arsenal Geariin. Ympäristö oli oikeastaan liian vaihtelevaa, ja liikaa un-manned masiinoita ja FROGeja oli. Muuten oli mainio kokemus juonellisesti ja muutenkin.

Shadow of Moses oli miellyttävä kokemus, ja se olikin sopivan pitkä. Pitempikin olisi saanut olla. Mutta miksi tavallisia partioita oltiin karsittu niin paljon?

"Screaming Mantis on käytännössä sama juttu, mutta potenssiin kymmenen ja tällä kertaa kikkoja on useampi. Erityisen hilpeätä matsissa on se, ettei nukkejen ampumisesta saa minkäänlaista palautetta, mihin se vaikuttaa, kuinka kauan sitä pitää jatkaa, tai tekeekö pelaaja koko homman lähellekään oikein, ennen kuin toinen nukeista kappas vain putoaa. Näihin pieniin ruikkuihin osuminen samalla, kun kymmenen FROGia ja Meryl jahtaavat perässä sekä Mantis pitää kahta uhria suojanaan on hauskuudessaan verrattavissa käsien silittämiseen. Etenkin kun koko homman aikana ei ole hajua siitä, onko edes oikeilla jäljillä vai tuhlaako vain aikaansa yrittäessään jotain epätoivoista. Kaikesta huolimatta on sanottava, että hideo-televisiovika sekä restarttaus eivät olleet yhtään hassumpia häröilyjä."

Siinä näkyy ne langat jotka hajoavat ja nukke roikkuu niiden varassa. Kenties johtuu televisosta jos et huomannut tätä seikkaa, tai et vain uskaltautunut lähelle.

"itten on jäljellä enää viimeinen matsi Liquidia vastaan, joka Hard-vaikeustasolla vaatii joko uskomatonta tuuripeliä tai täydellistä ulkoaopettelua. Parasta taistelussa on toki se, ettei tallennumahdollisuutta ole eikä parannustavaroita voi käyttää. Lisäksi Liquid palauttaa terveyttään aina vähän väliä ja taistelutyyli vaihtuu samalla. Pieni viesti Hideolle: 1) lähitaistelut ovat poikkeuksetta perseestä, 2) jos on pakko tehdä lähitaistelu, tee vastustajista edes tasavertaiset, äläkä anna hyvitystä viholliselle, 3) 567398 uudelleen yrittämää pilaa aika tehokkaasti minkä tahansa kohtauksen tunnelman."

Tuuripeli... Kyllä tuo ihan taitoa vaati. Ainoa isku joka pitäisi muistaa on "take this!" homma, jotta sen voi väistää. Kuitenkin matsi vaatii enemmän sitä taitoa kuin tuuria...

Oletko kenties tyhmä, vai etkö ottanut huomioon että valitsit pelin toiseksi vaikeimman vaikeustason? Olisiko sitten parempi, jos se olisi kaikilla vaikeusasteilla samanlainen ja yhtä helppo...?

"Koskettavan lopetuksen toivoin jo hetken aikaa pelastavan paljon; Snaken "päälaukaus" ja sitä seurannut Sunnyn ja Otaconin dialogi olisivat yksinään taanneet aivan loistavan päätöksen sarjalle. Mutta ei, pitihän se arvata, että jos osumaa ei näytetä, ei synny myöskään raatoa. Toki Hideon täytyi vielä saada herättää itse Iso Pomo henkiin ja kyllästyttää pelaajat puolen tunnin mittaisella monologilla. No, saatiinpa ainakin jokseenkin hyväksyttävä selitys Liquid/Ocelot-kombinaatiolle."

Itse ainankin luulin että ampui itsensä, sillä kuvan siirtymä pois Snakesta kävi niin nopeasti, että Snaken olisi pitänyt todella nopeasti vetaa se ase suustaan... Mutta Big Boss kohdassa arvasin että nyt on tapahtunut jotain outoa... Ihan hyvä peli oli, ja lopetus uskomattoman hyvin toteutettu. Häät, kosiminen ja Ocelotin Guns of the Patriots meni vähän liian pitkälle ja oli tosiaankin hermoja raastavaa, mutta onneksi lopussa peli saatettiin todentuntuisempaan suuntaan, kertomalla että SOP ja nanomasiinat todellakin poistettiin käytöstä.

Jos päätelmäsi on että: "Mutta ei, pitihän se arvata, että jos osumaa ei näytetä, ei synny myöskään raatoa." niin ei hyvin mene... Luuletko että pelissä näytetään noinkin raaka kohtaus, vaikka pelillä onkin K18 leima, kun Snake ampuu päänsä tohjoksi, takaraivo leviää pitkin pihamantuja ja aivot valuvat pääkopasta? No ehkä vähän liioiteltua, mutta silti...

Ympäristöistä olen enimmäkseen samaa mieltä. Ehkä se olisi näinkin toiminut, jos oli annettu vielä enemmän vapautta (no, eihän se nytkään paljon ollut, mutta iso parannus kuitenkin).

Checkpointteja oli minusta juuri sopivasti tällaiselle pelille. Yhtään ehdottomasti liian pitkää pätkää en muista, vaikkakin muutamassa kohdassa tuli pieni ärsyyntyminen. Nekin tosin johtuivat enemmän omasta hitaudesta kuin pelistä - joka paikka on tutkittava. Liian lyhyet pätkäthän olisivat taas tehneet pelistä vieläkin helpomman.

Ohjauksesta sen verran, että minusta se on jo varsin hyvä.

OctoCamon tekstuurin vaihtamisesta muuten sen verran, että omia kopioituja tekstuureitaan voi tallentaa ja lisäksi muutama valmiiksi tallennettu tekstuurikin on. Ei se tietysti ihan sama ole, mutta parempi kuin ei mitään.

Crying Wolfista olen itse eri mieltä, sillä itse Susi ei sopinut taisteluun. Oikea maastoutuminen olisi ollut kiva, sillä nyt hänet pystyy näkemään loppujen lopuksi melko helposti. Muuten taistelu oli tosiaan hyvä. Erityismaininta sääolosuhteista, varsinkin ajoittaisista pahemmista lumimyrskyistä, jolloin ei todellakaan nähnyt mitään ilman Solid Eye:ta.

Vamp oli minullekin pettymys, tosin hieman eri syystä. Vampin taistelutyyli olisi voinutkin olla ihan toimiva, mutta liian iso tila oli selvästikin häntä vastaan, mikä teki taistelusta naurettavan helpon. MGS2:ssa Vampin kykyjä hyödynnettiin oikein, ja isompikin alue olisi ollut hyvä, jos se olisi ollut sulkeutunut toisin kuin MGS4:ssä. MGS4:ssä vikana oli paitsi iso taistelukenttä myös se, ettei Vamp yrittänytkään kunnolla väistellä, vaikka MGS2:n perusteella hän siihen pystyikin.

Screaming Mantis oli kieltämättä vähän epäselvä, mutta minusta liioittelet asiaa. itse tykkäsin kyseisestä pomovastuksesta juuri noiden kikkojen takia.

Liquid-matsi oli melko hyvä, ja itselleni vain toinen vaihe tuotti ongelmia, mutta vain sen tehokkaamman lyönnin takia. Avain olikin oivaltaa, että on annettava Liquidin tehdä aloite eli hänen on annettava tehdä lyöntinsä, joka on väistettävä ja sen jälkeen vasta iskettävä itse. Kokonaisuudessaan tykkäsin taistelusta, vaikka tuo toinen vaihe meinaisikin turhauttaa.

Itse tykkäsin juonesta, vaikka muutamia ärsyttäviä piirteitä siinä olikin. En nyt ala sen enempää eritellä, ja muistaakseni jossain tuolla onkin jo oma mielipiteeni juonesta vähän tarkemmin. Tai sitten ei.

Hyvä arvio, vaikka itse olenkin eräistä asioista eri mieltä (kuten ehkä kävikin ilmi tuosta ylläolevasta).

Lainaus:23.06.2008 kakkerlak kirjoitti:

Toteuttaminen on yksinkertaisen helppoa, ja siihen pätee aina sama sääntö, mikä ei vaihdu... Vamp pitää ensin nitistää, kun se on juuri palautunut, vasta sitten isketään se litku.

Tuota juuri kokeilin useaan otteeseen, mutta Vamp ehti joka kerralla joko karkuun ennen kuin sain hänet otteeseeni tai tönäisi minut pois, kun nappasin hänestä kiinni. Lopulta noin kymmenen yrittämän jälkeen onnistuin törkkäämään piikin hänen niskaansa väistettyäni ensin hänen hyökkäyksensä.

Pointti ei kuitenkaan ollut siinä, että syringen käyttö olisi vaikeaa, jos tietää, mitä tekee. Vaikeaa hommasta tekee sen, että jos noin viiden yrittämän jälkeen oikeaksi kuviteltu ratkaisu ei vaikuta toimivan, pelaaja harhautuu väistämättä etsimään toisenlaista ratkaisua. Pelin tulisi antaa välittömästi palautetta, jos pelaaja päätyy oikeaan ratkaisuun mutta epäonnistuu sen toteuttamisessa, tai vaihtoehtoisesti tehdä toteuttamisesta sen verran helppoa, ettei eksymisen vaaraa ole. Muussa tapauksessa vika on pelissä ei pelaajassa.

Lainaus:Siinä näkyy ne langat jotka hajoavat ja nukke roikkuu niiden varassa. Kenties johtuu televisosta jos et huomannut tätä seikkaa, tai et vain uskaltautunut lähelle.

Jouduin kyllä vaihtamaan kesken matsin hd-telkusta kuvaputkeen, joten sillä on varmasti ollut vaikutuksensa. Kuten myös sillä, että tiukan taistelun keskellä on vaikea pysähtyä tarkkailemaan lähes näkymättömiä langan pätkiä. Heikkoa pelisuunnittelua yhtä kaikki, sanon minä.

Lainaus:Tuuripeli... Kyllä tuo ihan taitoa vaati. Ainoa isku joka pitäisi muistaa on "take this!" homma, jotta sen voi väistää. Kuitenkin matsi vaatii enemmän sitä taitoa kuin tuuria...

Tuurilla tai ulkoaopettelulla. Itse pärjäsin jälkimmäisellä. Ensimmäisellä kerralla tuota on käytännössä mahdoton mennä hard-tasolla läpi vaikka olisi minkälainen pädivelho, koska koko homma perustuu napinrämpytykseen, jonka lopputulos mitä ilmeisemmin arvotaan. Mikään muu ei nimittäin selitä sitä, että tismalleen samanlaista ajoitusta käyttämällä ja samoja nappeja painamalla sain välillä iskettyä Liquidin maahan ja välillä otin turpaani sata-nolla. Jokaiseen vaiheeseen (paitsi ensimmäiseen) onnistuin kyllä lopulta keksimään jonkinlaisen taktiikan, mutta niiden selvittäminen oli kaikkea muuta kuin hauskaa, etenkin kun niiden toimivuudesta ei ollut mitään varmuutta.

Lainaus:Oletko kenties tyhmä, vai etkö ottanut huomioon että valitsit pelin toiseksi vaikeimman vaikeustason? Olisiko sitten parempi, jos se olisi kaikilla vaikeusasteilla samanlainen ja yhtä helppo...?

En minä valita taistelun vaikeudesta vaan siitä, että se on epäreilulla tavalla vaikea. Otetaan esimerkiksi kakkosen lopputaistelu Solidusta vastaan: se on todella haastava taistelu, mutta siitä huolimatta hauska (harva poikkeus lähitaisteluiden joukossa), koska jokaista hänen hyökkäystään vastaan löytyy looginen väistöliike ja selkeä tapa iskeä takaisin. Jos taistelussa töpeksii, saa todellakin syyttää vain itseään. Toisin kuin Liquidia vastaan taistellessa edellisellä yrittämällä toiminut hyökkäystapa saattaakin toisella kerralla osoittautua totaalisen itsetuhoiseksi. Unohtamatta tietenkään sitä, että ottelussa ei riitä vain se, että pärjää vastustajaa paremmin, vaan energiahyvitysten vuoksi on pärjättävä reippaasti paremmin.

Mutta sitten tuohon jälkimmäisen kysymykseen. Itse asiassa olen sitä mieltä, että taistelun olisi kuulunut olla kaikilla vaikeusasteilla yhtä helppo TAI pelaajalle olisi kuulunut suoda tallennusmahdollisuus. Ensinnäkin matsin oli tarkoituksena luoda tunnelmaa, ei romuttaa sitä lukuisilla uudelleen yrityksillä. Tähän tarkoitukseen FFVII:mäinen lopputaistelu, johon on vaikeaa tai jopa mahdotonta hävitä, olisi sopinut paljon paremmin. Toisaalta hyvinkin moni valittamisen aihe olisi varmasti tuntunut vähäpätöisemmältä, jos matsin alussa olisi edes voinut tallentaa. Jos olen pelannut pitkään, katsonut vartin verran välivideoita ja haluan lopettaa ennen viimeistä taistelua, minä todella tarkoitan sitä! Mutta ei. Jotta voin tallentaa pelin, minun on pelattava se kokonaan loppuun asti, ja kestettävä ne sata tuhatta uudelleenyritystä turhauttavaa pomoa vastaan! Missä järki, kysyn vain.

Lainaus:Jos päätelmäsi on että: "Mutta ei, pitihän se arvata, että jos osumaa ei näytetä, ei synny myöskään raatoa." niin ei hyvin mene... Luuletko että pelissä näytetään noinkin raaka kohtaus, vaikka pelillä onkin K18 leima, kun Snake ampuu päänsä tohjoksi, takaraivo leviää pitkin pihamantuja ja aivot valuvat pääkopasta? No ehkä vähän liioiteltua, mutta silti...

En minä tarkoittanut, että se kohtaus olisi pitänyt näyttää (vaikka enpä olisi pistänyt pahaksenikaan). Ilmaisin vain kyllästymiseni tätä iänikuista klisettä kohtaan, että jos emme näe tärkeän hahmon ruumista kuolleena, se tarkoittaa sitä, ettei kyseinen hahmo ole kuollut. Toivoin tosissani, että tässä tapauksessa laukaus todellakin tarkoitti Snaken kuolemaa, mutta valitettavasti turhaan.